Kevät hiljenee

(ote Erkki Lähteen kirjasta Näe metsä puilta, 2016; ss. 39-42; alkuperäinen teksti Helsingin Sanomat, Vieraskynä noin 20 vuotta sitten)

Jo 1960-luvulla Rachel Carson varoitti ihmiskuntaa ”Hiljaisesta keväästä”, jolloin hyönteiset eivät pörise eivätkä linnut laula. Uhkakuva perustui hyönteismyrkkyjen runsastumiseen ja käytön jatkuvaan kasvuun. Uhkakuva oli ilmeisesti ratkaiseva tekijä myrkkyjen käytön hillitsemisessä, mutta ei niistä kuitenkaan ole päästy eroon. Pahimmat myrkyt on siirretty länsimaista köyhiin kehitysmaihin ilmeisesti kehitysapuna. Muutoksilla onnistuttiin siirtämään Hiljaista kevättä hamaan huomiseen. Kun se ei heti toteutunut, vallanpitäjät malttamattomina julistivat Carsonin olleen väärässä ja ongelman väistyneen.

  Todennäköisesti ihmiskunnan myrkkykylvöstä aiheutuva uhka on luonnossa vain hetkellisesti hidastunut, mutta ei tietenkään poistunut. Vain myrkkyvuoren huippu on kuten jäävuoren huippu näkyvissä, mutta varsinainen massatuho on vasta tulossa. Ilmaan, vesiin, maahan ja erilaisiin eliöihin kylvämämme saasteet eivät minnekään häviä. Ne korkeintaan muuttuvat toisiksi, toisinaan jopa vaarallisemmiksi aineiksi. Varsinaisesti ne kasautuvat johonkin ekosysteemin osaseen tai kohtaan. Sieltä nämä ihmiskunnan ”tuotteet” olosuhteiden muuttuessa sopiviksi jatkavat loputonta kiertoaan ja tuhoaan.

  Hiljaisen kevään ennustus ei ole Carsonin esittämässä muodossa todellakaan vielä toteutunut. Toinen uhkakuva näyttää ehtivän edelle, vaikka itse asiassa on tietenkin kyse vain saman saastekokonaisuuden erilaisista osavaikutuksista. Hyönteiskuolema näyttää tässä vaiheessa tapahtuvan yläilmakehän otsonituhon aiheuttaman raaistuneen UV-säteilyn vaikutuksesta.

  Yksittäisten intensiivisesti ja avoimin silmin luontoa seuraavien tarkkailijoiden mukaan ”itikkakato” on edennyt salakavalan hitaasti jo ainakin 30 vuoden ajan. Vasta viime vuosina se on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että jopa jotkut asiantuntijatkin ovat sen huomanneet. Kaikkein turtuneimmat eivät ole sitä vieläkään havainneet. Viralliset selittäjät tässäkin tapauksessa tietenkin kertovat julkisuudessa, että kyse on vain luonnollisesta vaihtelusta. Luonto itse liialla kuivuudella, märkyydellä, pakkasilla tai muilla äärevillä ilmiöillä kurittaa itseään. Ihmiskunnan ei tarvitse olla sen enempää huolissaan. Jatketaan vain entisen kaltaista rohistusta. Kun itikkakato ei ole yhtä voimakas tasaisesti kaikkialla, selitykseksi kelpaa hyvin säiden paikalliset vaihtelut. Ihmiset ovat tyytyväisiä, ei tarvitse tehdä mitään muutoksia elintavoissa. Sitä ei tietenkään huomata, että samalla tavalla yläilmakehän otsonikerroksen vahvuus vaihtelee ja pahimman kadon aikana myös pilvisyys vaihtelee. On jopa luonnollista, että itikkakato, jos se aiheutuu juuri raaistuneesta UV-säteilystä, vaihtelee sekä ajallisesti että alueellisesti.

  Ehkä konkreettisimmin itikkakato on tullut esiin Lapissa. Lapin tunnettu räkkä ei ole joka paikassa ollut kiusaamassa esimerkiksi hillanpoimijoita tai muita luonnossa liikkujia. Kato ei kuitenkaan rajoitu Lappiin eikä räkkään. Eri puolilta maata tulee yhä tiheämmin viestejä siitä, miten ampiaiset, mehiläiset ja kimalaiset ovat hukassa. Hyttysiä, mäkäriä, polttiaisia ynnä muita itikoita saattaa jonakin päivänä pölähtää esiin, mutta jo seuraavana päivänä saa olla niiltä rauhassa. Turistit ja muut itikoiden vihaajat ovat olleet ihastuneita tilanteeseen. Entä miten on muiden luontokappaleiden laita?

  Omakohtaisesti olen tilannetta seurannut jo pitkään. Vietin keskikesän eli juhannuksen kesäyön juhlaa samassa paikassa ja melkein samalla tavalla lähes 30 vuoden ajan. Aluksi piti hyttysparvia vastaan suojautua eri tavoin. Vähitellen kuitenkin - vuotuinen vaihtelu huomioon ottaen - tilanne muuttui radikaalisti sellaiseksi, että koko iltayön aikana kohtasin vain pari kolme itikkaa, joinakin vuosina en yhtäkään. Rantasaunallamme katon rajassa pesi vuosittain muutamia ampiaisyhteiskuntia. Viime keväänä ilmestyi yksi yhteiskunta tervehtimään, mutta se hävisi muutamassa viikossa. Tutun touhukkaan pörinän tilalla vallitsi uhkaava hiljaisuus.

  Tuttavat läheltä ja kaukaa soittelevat ja kertovat samanlaisista havainnoista. Kesän lopulla eräs ystävä Pohjanmaalta kertoi, että hänen navetastaan kärpäset olivat kadonneet ilman erityisiä torjuntatoimia. Niin ovat kuulemma pääskysetkin huvenneet. Epävarmempia häviämishavaintoja on tehty muista hyönteislajeista, esimerkiksi eri korento-lajeista. Jopa sammakot ovat huvenneet. Yksi itikka sen sijaan lisääntyy kovaa vauhtia. Se on hirvikärpänen, joka on kolmenkymmenen vuoden aikana levinnyt idästä tulleena vitsauksena jo Lapin etelärajoille. Nopeasti se levinnee myös Lapin poroihin ja ilmeisesti pikavauhtia myös läntisiin naapurimaihin. Hirvikärpäsiin ja toisaalta hirvieläinten aiheuttamiin liikenneonnettomuuksiin turtuneet viranomaiset eivät ole panneet tikkua ristiin tilanteen korjaamiseksi. Yhtäältä puupeltoammattimiehet varmistavat hirvieläinten runsauden avohakkuillaan ja taimikoillaan. Hirvikärpäsiin eivät ilmeisesti tehoa tavanomaiset myrkyt eivätkä sääolojen vaihtelut. Niitä tuskin linnutkaan hyödyntävät. Ehkä ne jäävät viimeisiksi pörrääjiksi viimeisten ihmisten iloksi.

  Mitä sitten itikkakadosta saattaa seurata? Itikat ovat lintujen ja kalojen ravintoa. Mitä tapahtuu niille hyönteisistä riippuville ekosysteemin osasille? Olikohan Lapin viime kesän surkea hillasato jo seurausta pölyttävien hyönteisten kadosta? Kun ekosysteemin yksi osanen romahtaa, on vaarassa, että koko systeemi järkkyy. Muutokset tuskin ovat ihmiskunnan kannalta myönteisiä.

METSÄISEN SUOMEN PITÄISI HOITAA TALOUTTA JA YMPÄRISTÖÄ

9.11.2018

, ERKKI LÄHDE0

Viime aikoina on kovasti innostuttu uusien sellutehtaiden rakentamisesta, mikä kasvattaa entisestään avohakkuita. Tämä on sekä talouden että ympäristön kannalta kestämätöntä.  

Ensimmäinen valtakunnallinen puuvarojen inventointi tehtiin Suomessa jo 1920-luvun alussa. Kaksi kolmasosaa metsistä oli silloin vielä lähes luonnontilaisia.

Kaikki metsät olivat jatkuvarakenteisia. Pieniä puita oli eniten, ja puiden määrä pieneni koon suuretessa. Sellaisia luonnonmetsät ovat edelleen.

Vasta avohakkuiden ja viljelyn yleistyttyä 1950-luvulla alkoi löytyä hakatuista puustoista nykykäytännön tavoittelemia tasarakenteisia puupeltoja. Ne eivät ole vielä saavuttaneet täyteen edes ensimmäistä kierto- eli kasvatusaikaa.

Niiden tekeminen aloitettiin koko maa koekenttänä ilman yhtään vertailevaa tutkimustietoa. Sellaisia kokeita ei edes perustettu.

Jatkuva kasvatus estettiin

Aikoinaan noin sata vuotta sitten metsälaki saatiin aikaan uhkailuilla metsien pikaisesta loppumisesta. Uhkailulla ei tietenkään ollut mitään todellista perustaa. Suomen oloissa metsät uudistuvat ja kasvavat omaa tahtiaan riippumatta, onko olemassa lakia, määräyksiä, niitä valvovia organisaatioita ja asiantuntijoita tai ei.

Vanhassa laissa sanottiin: metsää älköön hävitettäkö! Avohakkuu on yksiselitteisesti metsän hävitystä.

1950-luvulta lähtien pakotettiin ilman tutkimuksellisia perusteita metsänomistajat käyttämään avohakkuuta. Heille ei annettu muuta vaihtoehtoa. Jatkuva kasvatus estettiin lain mielivaltaisella tulkinnalla.

Jos joku metsänomistaja oli hakannut omatoimisesti puun, jonka kannon läpimitta oli suurempi kuin viereisen pystypuun vastaava läpimitta, se riitti syyksi syyttää häntä oman metsänsä hävityksestä.

Jatkuvaa kasvatusta voidaan tehdä jokaisella metsähehtaarilla.

Vasta vuoden 2014 laissa erirakenteismetsän hakkuut tulivat sallituiksi, tosin vesitetyssä muodossa. Metsäammattikunta ei ole vieläkään ruvennut aktiivisesti neuvomaan metsänomistajia sellaisiin hakkuisiin, vaan on väittänyt, että niitä voidaan tehdä vain poikkeuskohteissa.

Todellisuudessa jatkuvaa kasvatusta voidaan tehdä jokaisella metsähehtaarilla. Pitää vain päättää, että avohakkuuta ei tehdä enää, ja toimia sen mukaisesti.

Kasvatusmenetelmien vertailua

Tutkijaryhmäni perusti koko maan kattavat jatkuvan ja jaksollisen kasvatuksen vertailevat kokeet 1980-luvun alussa. Tieteellisiä julkaisuja on kertynyt jo useita kymmeniä ja useilta hakkuukerroilta. Yksikin olisi riittänyt.

Näissä kokeissa mitattiin ensi kerran samoissa oloissa ja samanaikaisesti vastakkaisten menetelmien puun tuotosta, laatua ja kannattavuutta sekä käsittelyn vaikutusta metsän monimuotoisuuteen ja ekosysteemipalveluihin. Näitä ovat muun muassa ulkoilu, marjastus, terveyden vaaliminen ja pohjoisessa poronhoito.

Julkisuudessa tehdään puuston kasvatusmenetelmiä verrattaessa se virhe, että luetaan viljelykäytännön tuloksi sitä edeltäneen, luontaisesti syntyneen sekapuuston avohakkuu. Siten viljely ja avohakkuu saadaan näyttämään kannattavalta.

Kaikki vertailevat tutkimustulokset meiltä ja muualta osoittavat, että jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksella käsitellyt puustot kasvavat enemmän, parempaa laatua ja taloudellisemmin kuin luonnonvastaiset puupellot.

Mitä useampia asioita otetaan mukaan vertailuun, sitä elinvoimaisemmaksi jatkuva kasvatus käy.

Mitä useampia asioita otetaan mukaan vertailuun, sitä elinvoimaisemmaksi jatkuva kasvatus käy. Monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen osalta jatkuva kasvatus on suorastaan ylivoimainen. Tulos on toki looginen ja koskee globaalisti kaikkia ekosysteemejä.

Jatkuvan kasvatuksen yleisohje on: hakkaa tukkipuita ja kasvata kuitupuista uusia tukkipuita, mutta älä pilaa ympäristöä. Menettely on siten samanlaista kuin vesiekosysteemin kalojen tai rapujen hyödyntäminen.

Kun jatkuvassa kasvatuksessa tuotetaan hyvälaatuista, myös rakentamiseen soveltuvaa tukkipuuta, se on hiilitaseen kannalta suositeltavin vaihtoehto. Puuta pitäisikin käyttää nykyistä enemmän rakentamiseen. Muutos olisi merkittävä koko maan talouselämän kannalta.

Avohakkuulla ja maan voimaperäisellä muokkauksella vaurioitetaan maaekosysteemiä ja pilataan ympäröivien alueiden vesiä. Avohakkuulla, istutuksella ja alaharvennuksella voimistetaan tuuli- ja myrskytuhoja ja kaikkia muita tuhoja. Tuulituhoilla aiheutetaan taloudellista vahinkoa naapureidenkin metsissä ja voimalinjoilla.

Avohakkuut ja taimikot katkaisevat yhteydet harvassa sijaitsevien runsaspuustoisten kohteiden väliltä. Monet metsän lajit tarvitsisivat niin sanottuja ekologisia käytäviä suojelukohteiden välille, joiden kautta syntyisi suojelualueverkosto.

Tuotetaan sahapuuta eikä bulkkia

Aito luontaisesti kehittynyt puu sopii erinomaisesti vaativiin biotuotetarkoituksiin kuten rakentamiseen tai vaikkapa huonekaluiksi. Sellaisen korkea-arvoisen puuaineksen käyttö halpa-arvoiseksi selluksi on tavatonta tuhlausta.

Väljässä tilassa ja alussa nopeasti kasvanut istutuspuu on paksulustoista ja paksuoksaista hötöpuuta. Sellainen puuaines sopii jotenkin selluksi, mutta ei arvokkaaksi sahapuuksi. Puusepät valittavat, että markkinoilta on vaikeata saada riittävän hyvälaatuista raaka-ainetta.

Sellusta valmistetaan yleensä nopeasti kulutettavia ja siten pian hajoavia tuotteita, esimerkiksi vessapaperia. Hajotessaan ne nopeuttavat ilmastonmuutosta.

Seuraavassa asetelmassa tarkastelen kuitu(sellu)- ja tukkipuiden tuotannon erilaisten toimintamallien tuloksia. Asetelmassa luvut ovat puun käytön osalta miljoonia kuutiometrejä ja metsänomistajien puun ostajalta saaman kantorahan osalta miljoonia euroja vuodessa.

Kaikissa vaihtoehdoissa käytettäisiin vuosittain puuta nykyisen virallisen tavoitteen mukaisesti 75 miljoonaa kuutiometriä, josta energiapuun osuus on 10 miljoonaa kuutiota. Sen kantoraha-arvo on noin 100 miljoonaa euroa.

Toimintamalli	Kasvatus/käyttö	Sellu	Pelkkä sellu	Talous	Talous/ ympäristö
	Kuitu (milj. m3)	35	65	15	–
	Tukki (milj. m3)	30	–	50	65
	Sellu yhteensä (milj. m3)	53	65	45	39
	Kantoraha (milj. euroa / vuosi)	2200	1100	3100	3700

Kaikki mallit tuottavat sahapuusta latvusten (10 %) lisäksi sahaustähteistä (55 %) huomattavan lisän sellua, joka on laskettu mukaan sellu yhteensä -riville.

Kun uusia^. sellutehtaita rakennetaan lisää, päädytään ilmeisesti lähelle pelkän sellun mallia. Siihen siirtyminen merkitsisi maan viimeistelemistä ”bulkkilandiaksi”.

Talous/ympäristömalli maksimoi sahapuun tuotannon, mutta tuottaa oheisena runsaasti myös sellua.

Sellumallien nopeasti kasvanut hötöpuu on altista lahoamaan. Erityisesti kesähakkuut pilaavat rakennusmateriaalin. Sellainen puuaines on kaikissa käyttövaiheissa helposti homehtuvaa. Siitä tehdyissä rakennuksissa asukkaat ja lemmikit altistuvat hometaudeille.

Jatkuvan kasvatuksen yläharvennukseen perustuva vaihtoehtoinen talousmalli tuottaa kantorahaa metsänomistajille noin 900 miljoonaa euroa vuodessa enemmän verrattuna nykyiseen halpaan sellumalliin ja 2 000 miljoonaa euroa enemmän verrattuna pelkkä sellu -malliin.

Talous/ympäristömalli maksimoi sahapuun tuotannon, mutta tuottaa oheisena runsaasti myös sellua. Se on selluksikin parempaa raaka-ainetta kuin puupellon hötöpuu. Tähän malliin kannattaisi pyrkiä.

Kun esimerkiksi käsivarren vahvuinen puu alaharvennetaan tai avohakataan, siitä kertyy sellua vain vähän. Korjuu on kalliimpaa kuin tuotto. Jos sitä vastoin saman puun annetaan kasvaa tukkipuun kokoiseksi, vaikkapa puolen kuution suuruiseksi, siitä saadaan sellua monin verroin arvokkaampaa sahapuuta ja silti paljon enemmän selluakin. Tuotto on moninkertainen.

Sellutalouden kestämättömyys

Tulevaisuudesta ja taloudesta vastuun ottava kansakunta rakentaisi uusia moderneja sahoja ja sahatavaran jalostuslaitoksia mieluummin kuin sellua suuria määriä tuottavia laitoksia. Taloudelliset syyt jo sellaisenaan edellyttäisivät avohakkuiden lopettamista.

Viime aikoina on kovasti innostuttu uusien sellutehtaiden rakentamisesta. Niitä ylistetään hämäävästi biotuotetehtaiksi. Ensin toki pitäisi selvittää erilaisten tuotantovaihtoehtojen taloudelliset ja ympäristövaikutukset.

Vireillä on useita sellutehdashankkeita. Muun muassa kiinalaiset ovat kertoneet rahoittavansa niitä maailman valloitusmatkallaan.

Sellu- ja pelkkä sellu -mallit merkitsevät, että avohakkuut lisääntyvät, sillä kasvava selluteollisuus tarvitsee yhä enemmän pientä halpaa puuta. Siksi puut hakataan entistä nuorempina ja puun laatu huononee.

Tulevaisuudesta ja taloudesta vastuun ottava kansakunta rakentaisi uusia moderneja sahoja ja sahatavaran jalostuslaitoksia mieluummin kuin sellua suuria määriä tuottavia laitoksia.

Maisemat ja ympäristö pilaantuvat, metsien monimuotoisuus heikkenee edelleen ja niiden monikäyttö vaikeutuu. Hiilitase ja vesien sekä ilman tila huononevat entisestään ja tulvat pahenevat.

Talous- ja talous/ympäristö -mallit merkitsisivät vientitulojen kasvua. Metsänomistajien kantorahatulot nousevat, joten maaseudun elinvoima ja asuttuna pitäminen paranevat.

Hiilijalanjälki pienenee sekä vesien ja muun ympäristön tila paranee. Edut ovat moninkertaisia sellu- ja pelkkä sellu -malliin verrattuna.

Talous- ja talous/ympäristö -mallien yksityis- ja kansantaloudellisiksi hyödyiksi kertyisivät myös puurakentamisen ympäristöhyödyt ja työllistämisvaikutukset. Edut olisivat yhteiskunnan kannalta valtavan suuria.

Sellun tuotannoksi pitäisi riittää se määrä, joka tarvitaan kotimaassa. Biotuotteita voidaan valmistaa mistä tahansa biologisesta materiaalista, mutta sahapuuta vain hyvälaatuisesta puusta.

Puupelto- ja sellutalous eivät ole millään kriteerillä mitattuna kestäviä.

Ote kirjasta: Mielivaltaa ja kaverikorruptiota "oikeusvaltiossa", joka kokonaisuutena löytyy kotisivuiltani

Saatteeksi

Avohakkuista kieltäytynyt pukkilalainen metsänomistaja Reino Takala vietiin poliisien toimesta käsiraudoissa ensin Orimattilaan lääkärin luokse ja sitten lähetteellä passitettiin "hullujenhuoneelle" Kellokoskelle. Pakkopaitaan sidottuna häntä piikitettiin pyllyyn.

  Nyrkkeilyä harrastanut nivalalainen metsänomistaja Väinö Mäenpää otti nopealla vasurillaan "senkan" metsäpoliisin nenästä, kun hän yllätti kaksi metsäpoliisia tallomasta viljapeltoaan ja häiritsemästä kolmea poroa metsälaitumella.

  Metsäpoliisi hakkasi aukoksi Kauno Hopeasaaren kauniin rantamännikön Pertunmaalla ja laskutti siitä isäntää. Paikallinen metsuri oli komennettu lisäksi raivaamaan pois kaikki virkeät männyntaimet, jotta tilalle voitiin istuttaa metsäpoliisin myymiä männyn taimia.

  Muilla aloilla tapahtuu samanlaista viranomaisten harjoittamaa mielivaltaa. Esimerkkeinä kerrotaan kirjassa tupakkaoikeudenkäynnit ja karjan kasvattajien simputukset sekä vallan käyttö Metsäntutkimuslaitoksessa ja Riihi säätiön tuhoaminen.

  Esimerkiksi vuosina 1950-1985 oikeudessa hävitetyksi tuomittujen yksityismetsien määrä  oli vuosittain keskimäärin 50 000 hehtaaria. Samanaikaisesti hävitetyksi tuomittuja ja hakkuilta ilman metsäpoliisin lupaa kiellettyjä metsiä oli siten satoja tuhansia hehtaareja. Todellisuudessa isännät olivat hoitaneet metsiään taloudellisesti järkiperäisesti ja ympäristöä säästäen. Tutkimustulokset ovat sen vahvistaneet todeksi. Kukapa omaa metsäänsä hävittäisi, kuten Reino Takala päivitteli.

  Metsäpoliisien pakkovalta on merkinnyt suunnatonta haaskausta ja taloudellista tuhlausta, puun laadun heikkenemistä, monimuotoisuuden rikkomista ja monikäytön kuten virkistyksen, marjastuksen, sienestyksen, ulkoilun ja terveyden vaalimisen edellytysten pilaamista. Soiden ojituksilla ja kangasmaiden avohakkuilla, aurauksilla, vaotuksilla ja möykytyksillä on pilattu pitkäaikaisesti  maastot ja maisemat sekä ympäröivät vedet lähteistä ja pikkupuroista lähtien isompiin vesiin ja meriin asti.

  Koivun ja muiden lehtipuiden vesakkomyrkytyksillä ja raivauksilla hävitettiin suunnaton määrä erinomaista raaka-ainetta, köyhdytettiin maabiologiaa ja heikennettiin pienilmastoa. Luontaisesti ilmaiseksi syntyneen pienen puuston eli alikasvoksen raivaamisella on estetty edullisen luontaisen uudistumisen hyväksikäyttö ja metsän kehittyminen vaihtelevanrakenteiseksi. Samalla on tuhottu monien metsän eliöiden kodit, elinympäristö, jopa poikaset. Metsäntutkimus on valjastettu palvelemaan samaa puuhastelua. Avoin kriittinen tutkimustyö on suorastaan estetty.

  Avohakkuulla, alikasvosten raivauksilla, istutuksilla sekä taimikoiden perkauksilla ja puuston alaharvennuksilla metsäviranomaiset eli metsäpoliisit ovat pakottaneet metsänomistajat muuttamaan luontaisesti monimuotoiset aidot metsät yksitoikkoisiksi puupelloiksi.

  Olen taistellut pitkään metsänomistajien ja metsäluonnon puolesta. Kuvaan kirjassa tämän taistelun historiaa ja "saavutuksia". Opastan samalla, miten  lainmuutoksen (2014) jälkeen voit parhaiten toteuttaa jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksen vaihtoehtoa vaikkapa jokaisella metsähehtaarilla. Toivotan toimeen tarttuville ajatteluttavia lukuhetkiä ja voimia vaatimaan tilanteen korjaamista ja väärin tuomittujen kunnian palauttamista.

Erkki

                                                                               "Tuomioistuimet eivät nimittäin ole olemassa sen

                                                                               takia, että kansalaiset kävisivät oikeussaleissa      

                                                                    kunnioittamassa tuomareita."

                                                                                                               professori Erkki Aurejärvi, 2013

Mitä turhia - Suomihan on oikeusvaltio!

Kun olen kertonut jollekulle metsänomistajien julmasta kohtelusta metsänkäsittelykiistoissa, olen kohdannut yllättyneitä ilmeitä. Kuulija ei usko kuulemaansa todeksi, sillä hänellä on luja luulo, että Suomi on oikeudenkäytöltään suorastaan mallivaltio maailmassa; oikeusvaltio. Sitä hokemaa he ovat kuulleet toistettavan jo lapsena kotona ja koulussa ja sitten vanhempana median välityksellä. Lähes päivittäin joku toimittaja hokee samaa lorua.

  Toki Suomi täyttää muodollisesti oikeusoppineiden kehittämät kansainväliset vaatimukset kolmiportaisuudesta; ali-, hovi-. ja korkein oikeus sekä tuomareiden nimityskäytännöstä. Korkeapalkkaisia virkoja on siten paljon. Tuomarit nimittävät kavereitaan niihin. Jos joku ulkopuolinen siihen sekaantuu, nousee hurja meteli. Juristit istuvat kaikkien alojen korkeilla palleilla, vaikka heillä ei ole niiden alojen koulutusta. Juristit ja eläkkeellä olevat upseerit kelpaavat yritysten sosiaalipäälliköiksikin ilman mitään sen alan oppisuorituksia. Uskotellaan, että tuomioistuimet ovat riippumattomia. Kukaan ei huomaa kysyä, ovatko tuomiot riippumattomia ja oikeudenmukaisia millään elämän alalla.

Suo, Paavo, kuokka, oja-aura ja kaivinkone

Soiden ojituksella puun kasvatusta ja turpeen nostamista varten on tehty ja tehdään edelleen luvallisesti mittasuhteiltaan ja vaikutuksiltaan valtavaa ympäristöhävitystä, johon viranomaiset jopa kannustavat tukiaisilla ja palkinnoilla. Tuhoa täydennetään avohakkuilla ja maanmuokkauksilla. Soiden laiteilla kangasmaitakin ojitetaan.

  Tuhotöistä ei tehdä edes ympäristöarvioita, vaan touhu on villiä ja vapaata. Useat rantojen asukkaat; mökkiläiset ja vakinaiset, valittavat, että heidän lampensa, järvensä ja merenlahtensa kirkkaat vedet alkoivat samentua ja muuttua ruskeiksi sen jälkeen, kun lähistöllä tehtiin soiden ojituksia. Jopa puro- ja jokivedet ovat liattuja. Ennen ojituksia järvi- ja jokivedet olivat juomakelpoisia.

  Suomessa, runsaiden lampien ja järvien maassa lienee sellaisia asukkaita satoja tuhansia, joiden kotivedet on pilattu valtion johdolla ja verovaroilla. Pilaaminen ei rajoitu avohakkuisiin, soiden ojituksiin ja turpeen nostoon, vaan Talvivaaran esimerkin tavoin maata revitään ja vesiä pilataan myös kaivosteollisuuden massiivisilla, mutta usein epäonnistuneilla hankkeilla. Vähitellen on käynyt ilmeiseksi, että Talvivaaran hankeen tavoite saattoi olla EUlle oman uraanikaivoksen aikaansaaminen.

  Harva suomalainen rohkenee valittaa kotivesiensä pilaamisesta. Ei ole paikkaa, mihin valittaakaan.  Moitteet viranomaisille kaikuvat kuuroille korville korvauksista puhumattakaan. Jos saa kritiikin julki jossakin tiedotusvälineessä, on vaarassa saada viranomaisten vihat päällensä. Rohkealta medialta saattaisi huveta mainostulot.

  Vedet ojitetuilta soilta ja muokatuilta avohakkuualoilta pyrkivät luonnollisesti kulkeutumaan alaspäin. Tällöin ne aina ensin valuvat läheisiin luonnonvesiin ja virtaavat sitten vähitellen lähimeriin asti. Kulkiessaan ne likaavat juoma-, kala- ja talousvedet. Useat taajamat ja kaupungit käyttävät järvivettä taloustarkoituksiin, jopa juotavaksi. Me eteläsuomalaiset nautimme muun muassa soiden ojituksilla ja avohakkuualojen humuksella terästettyä Päijänteen järvivettä. Sitä juotetaan meille suuren tunnelin kautta. Avohakkuulla ja maan muokkauksella hävitetään metsäekosysteemin perustan eli juurisienien (mykorritsojen) elinmahdollisuudet.

  Ojitusten laajuuden ymmärtää, kun ottaa käteensä esimerkiksi maastokartan melkein miltä paikkakunnalta tahansa. Kartta on pahimmillaan lähes täynnä sinistä viivastoa. Se kuvaa suo-ojien valtavaa määrää. Kaikki siniset viivat johtavat läheisiin jokiin, lampiin ja järviin. Joissakin tapauksissa oja päättyy vähän ennen luonnonvettä ikään kuin pidättämään likavettä. Suojavyöhyke on kuitenkin vain näköharha. Toistuvat tulvat pakottavat ojavedet kulkemaan yli ja läpi suojavyöhykkeen. Muutoin ojitus ei tehoaisikaan. Suunnistuskartat paljastavat avoalojen ja taimikoiden suunnattoman laajuuden.

  Monet mökkiläiset ovat kysyneet, mitä voisi tehdä tilanteen korjaamiseksi. Neuvot ovat kovin vähäisiä. Ojitetun suon ja kangasmaan vedet valuvat luonnonvesiin niin kauan kuin suon turpeen ja avoalan humuksen maatuminen eli hajoaminen jatkuu. Hajoamiskaasut karkaavat myös ilmaa pilaamaan ja nopeuttamaan niin sanottua ilmastonmuutosta. Ojavesien allastaminen, patoaminen ja muut temput eivät juuri auta, koska ne eivät pysäytä turpeen hajoamista. Jo Suomessakin voimakkaat ja mihin aikaan tahansa vuodesta toistuvat rankkasateet ja niistä syntyvät tulvat kuljettavat suovedet yli altaiden ja patojen.

  Ainoa tiedossani oleva korjauskeino on orgaanisen aineksen hajoamisen pysäyttäminen. Se tapahtuisi kaikkien ojien tukkimisella eli ojien täyttämisellä turpeella. Kaivinkoneella olisi silloin hyödyllistä tehtävää. Tosin täyttäminen merkitsee täyttöturpeen pöyhimisen seurauksena jonkin aikaa päästöjen lisääntymistä, kunnes kasvillisuus sitoo turpeen ja maatuminen pysähtyy.

  Yli puolet Suomen kymmenen miljoonan hehtaarin soista on jo ojitettu. Tuhoa on täydennetty ja varmistettu kunnostusojituksilla, ojien perkauksilla ja täydennysojituksilla. Idolina on tarina Saarijärven Paavosta, joka hullun lailla kuokki ja lapioi soita pelloksi. Kuokka ja lapio osoittautuivat liian hitaiksi kaivuvälineiksi. Niinpä käyttöön otettiin valtavat oja-aurat ja kaivinkoneet. Tätä maagista touhua ei ole saanut kritisoida eikä pilkata. Sellainen henkilö on leimattu isänmaan viholliseksi, nykyaikana kommunistiksi tai ehkä peräti terroristiksi.

  Alun perin Suomen lipun värit; valkoinen ja sininen perustuivat luontoon. Valkoinen oli puhtaan lumen ja sininen puhtaiden järvien väri. Nykyisin lumi on harmaata muun muassa omien ja Keski-Euroopan hiilivoimaloiden ansiosta. Etelä-Suomessa lumen useina talvina puuttuessa ilmaston pilaamisen vuoksi maa näkyy mustana, ruskeana ja harmaana eikä valkoisena lipun värinä. Järvien, lampien, merenlahtien ja jokien sininen väri on muuttunut likaisen ruskeaksi. Olisikohan aika vaihtaa lipun värit enemmän todellisuutta muistuttaviksi.

  Kun totiset suomalaiset tarttuvat johonkin toimeen, he eivät osaa lopettaa. Niinpä paljon sellaisiakin ravinneköyhiä soita on ojitettu, joissa puiden kasvatus ei ole onnistunut. Vedet on kuitenkin niilläkin ojituksilla onnistuttu pilaamaan. Huomattava osa orgaanisesta aineksesta on kolloidisessa muodossa saostuen vasta kohdatessaan happaman suolaisen meriveden. Painuttuaan pohjaan kuluttamaan syvänteiden veden hapen esimerkiksi merenkäynti nostaa tätä orgaanista mujua toistuvasti pintaan ruokkimaan leväkukintoja.

  Pekka Viherä on perusteellisesti perehtynyt esimerkiksi Suomenlahden saastumiseen. Hän on todennut, että näyttää melkoisen selvältä, että 1960 alkaneet Suomenlahden ongelmat johtuvat yksinomaan Suomen soilta tulleista päästöistä. Mikään muu tapahtuma ei pysty selittämään, minne miljoonia tonneja happea on kadonnut Suomenlahden syvänteistä neljässä eri vaiheessa. Ne voidaan ajallisesti sitoa soiden ojituksiin.

  Kyseessä on varmaan yksi maailman suurimmista ympäristörikoksista. Ketään ei ole siitä syytetty eikä tuomittu tuskin edes moitittu. Pahimpia ojittajia on palkittu kunniamerkeillä, arvonimillä ja Tapion ansiomerkeillä.  Valtiovalta on harhautettu maksamaan tuho veronmaksajilta perityillä tukiaisilla. Massiivista puuhaa on rahoitettu jopa Maailmanpankilta haetulla velkarahalla. Ojitussankareita on ylistetty mediassa. He ovat kilvoitelleet ojakilometreillä, ei puiden kasvulla. Kaverit ylistävät kavereitaan.

  Tätä maan, ilman ja vesien pilaamista on kutsuttu hulluimmillaan metsänparannukseksi ja maanmuokkausta maanparannukseksi. Niihin hukattuja rahoja on kehuttu metsänparannusvaroiksi. Kyse on kuitenkin molemmissa metsän pahennuksesta. Tämä ympäristön pilaaminen pahenee edelleen, sillä ojitettujen soiden turpeen maatuminen eli lahoaminen jatkuu niin kauan kuin sitä riittää; satoja vuosia.

  Maailman mitassa yksi suuri huolen aihe on ikiroudassa olleiden turvemaiden sulaminen, joka on jo alkanut. Samalla tavalla ojituksen kanssa ilmaan vapautuu suunnaton määrä myrkyllisiä kaasuja; hiilidioksidin lisäksi muun muassa metaania, rikkivetyä ja jopa liukoista elohopeaa. Tulevaisuudesta vastuullisessa aidossa oikeusvaltiossa ojitusorganisaatiot, metsäpoliisit ja metsänhoitoyhdistykset olisi pitänyt tuomita ympäristörikoksista; metsäluonnon maan, vesien ja ilman pilaamisesta.

  Nykymuotoista metsäalan koulutusta ei olisi koskaan pitänyt aloittaa eikä virkoja perustaa. Sama ammattikunta, joka on ojitukseen ja avohakkuisiin vihkiytynyt, ei ole kykenevä niiden seurauksia korjaaminen. Se pelkää arvovaltansa menetystä. Sen oma ja opetettu ymmärrys ei ole kovin hääppöinen. Se osaa vain kaivattaa ojia, hakkuuttaa avoaloja, raivauttaa alikasvoksia, mökyttää maan pintaa ja hävittää koivuja ja muita lehtipuita. Niissä puuhissa ei paljon ymmärrystä tarvita.

  Todellisten kokonaisuutta ymmärtävien asiantuntijoiden käyttö poliittisessa päätöksenteossa ei näytä edes mahdolliselta. Tilannetta kuvaa havainnollisesti yliasiamies Pentti K. Vilppulan kokemus jo vuosien takaa. Hän vei kepun ryhmänjohtajalle Matti Ruokolalle professori Matti Leikolan kanssa laatimani kirjeen valtioneuvostolle istutusmäntyjen huonosta laadusta. Ruokola oli vain tokaissut: "No, me tulemme hankkimaan uusia asiantuntijoita".

  Koivut ja muut lehtipuut huolehtivat parhaimmillaan maan kuivatuksesta ilman maan repimistä. Niillä on lisäksi maan elävyyttä parantava vaikutus. Jo nykyisellään luontomatkailun osuus kansantuotteesta on huomattava. Se on yksi voimakkaimmin kasvavista tuotannon aloista. Siksi siihen olisi taloudellisestikin viisasta suhtautua vakavasti. Aidon metsän merkitys tullee myös terveyden lähteenä voimistumaan. Ojitetut suot ja muokatut kankaat eivät täytä luontomatkailun edistämisen eikä terveyden vaalimisen edellytyksiä.

  Poliitikot ovat voimattomia näiden ympäristökatastrofien edessä. He eivät uskalla puuttua niihin. He saisivat silloin virkamiesten ja teollisuuspomojen vihat päälleen. Äänestäjät kaikkoaisivat. Tuskin mitään korjauksia saadaan aikaan, vaan entinen meno jatkuu ja media vaikenee. Muutoin mainostulot hupenevat. Poliitikkojen toimintaa kuvastaa edellä kerrottu yliasiamies Vilppulan tapaus. Aina löytyy sopivia eli mieleisesti toimivia asiantuntijoita; kavereita kavereille!

  "Riippumaton" toimittaja Pekka Myyryläinen totesi joitakin aikoja sitten, että Suomen metsäopit perustuvat olemattomiin tutkimuksiin ja kerättyjen tutkimusaineistojen manipulointiin eli väärentämiseen. Jos metsänomistaja poikkesi normeista, hän joutui käräjille. Oikeudessa tuomareilla oli pelkkä kumileimasimen rooli: he vahvistivat metsäherrojen määräämän tuomion. Suurin osa tuomituista pysyi hiljaa ja häpesi, koska uskoi tehneensä jotain tuomittavaa. Normeista poikkeaminen ei ollut ainoa rike. Paavo Salovainio vastusti julkisesti tilansa ympärillä tapahtuvia Kaukas-yhtiön (nykyisin UPM) maiden lehtipuiden lentomyrkytyksiä. Se oli riittävä syy käydä miehen kimppuun.

  Kun Pekka teki TV2een ohjelman "Oikeusmurhia takametsissä", siitä tehtiin kantelu Julkisen sanan neuvostoon ja hänen erottamistaan vaadittiin. Neuvosto kuitenkin piti ohjelmaa tarpeellisena. Ohjelmassa haastateltu rikosoikeuden professori Terttu Utriainen totesi muun muassa, etteivät metsäoikeudenkäynnit täytä oikeusvaltion periaatteita. 

Näkökohtia Tapion metsänhoidon jatkuvan kasvatuksen suositusten laatimiseen

Kasvatusmenetelmät, niiden hakkuutavat ja vertailua

Erkki Lähde, metsämaatieteen ja metsänhoidon emeritusprofessori

Metsän puuston käsittelyssä on kaksi päämenetelmää: jaksollinen ja jatkuva kasvatus. Jatkuvalla kasvatuksella säilytetään tai palautetaan metsän luontainen rakenne, mutta jaksollisella rikotaan se alikasvosten raivauksella, alaharvennuksella ja avohakkuulla.

Jonkin verran näkee käytettävän jatkuvalle kasvatukselle synonyymiksi tarkoitettua  jatkuvapeitteisyyttä. Paremmin kuvaava termi olisi jatkuvapuustoinen eli jatkuvasti puustoisena kasvatus.

Kummassakin menetelmässä käytetään useita erilaisia hakkuutapoja. Jaksollisen kasvatuksen päämenetelmiä ovat ensiharvennus, alaharvennus ja avohakkuu. Alaharvennusta voisi kutsua täsmällisemmin myös kuituhakkuuksi kuituharvennukseksi. Hakkuita täydennetään toistuvilla alikasvoksen raivauksilla. Ne johtavat vääjäämättä päätehakkuuseen, useimmiten avohakkuuseen.

Niitä ei käytetä jatkuvassa kasvatuksessa. Luontaisen uudistamisen, jota voidaan käyttää kummassakin menetelmässä, siemen- ja suojuspuuhakkuiden toteutuksessa on se olennainen ero, että jatkuvassa kasvatuksessa hakkuu tehdään ylähakkuun ja jaksollisessa alahakkuun periaatteella. Tarkkoina oltaessa pitäisi tällöin käyttää esimerkiksi ylä- tai alasiemenpuuhakkuun käsitettä.

Kun haluaa perehtyä jatkuvan kasvatuksen menetelmään ja sen hakkuutapoihin, lähtökohdaksi on otettava koko metsäekosysteemi. Tärkeimmät hakkuutavat ovat yläharvennus ja ylispuuhakkuu. Niitä voisi kutsua myös tarkemmilla käsitteillä tukkihakkuu tai tukkiharvennus. Joskus tarvitaan ylimmän latvuston reikähakkuuta muutaman aarin alalla, kun aiemman kasvatuksen alaharvennusten ja sulan maan aikaisten hakkuiden seurauksena paikalle on levinnyt tyvilahoa.

Meneteltäessä hakkuussa järkevästi vaurioituneet havupuut poistetaan heti vaurion tapahduttua. Tällöin metsään ei jää lahoriskejä lisääviä vaurioituneita puita.

Hyvin toteutetussa jatkuvassa kasvatuksessa ei hakata milloinkaan kaikkia isoja puita. Huonolaatuisia isoja lehtipuita jätetään maiseman komistukseksi ja monimuotoisuutta vaalimaan. Korkealaatuisia isoja puita jätetään vastaavista syistä, mutta myös tulevaisuuden geenipankiksi. Pohjoisessa isoja puita säästetään lisäksi luppojen kasvu- ja levityspuiksi.

Harsinta- ja poimintahakkuilla on yleensä tarkoitettu myös yläharvennuksia, mutta epäselvyyksien välttämiseksi tulisi termejä tarkentaa puhumalla tukkipuiden harsinnasta tai tukkipuiden poiminnasta. Kaikki kasvatushakkuuthan ovat jonkinasteista poimintaa, harsintaa ja harvennusta.

Pienaukot, kooltaan esimerkiksi kolmannes hehtaaria, ovat avohakkuun kevyempi variaatio, jossa ei tarvita viljelyä, vaan luontainen uudistuminen riittää. Luontainen uudistaminen riittäisi käytännössä kaikissa yksityismetsien avohakkuissa. Se on kohtuullisen huokeata uudistamista, mutta jatkuvaa kasvatusta se ei ole.

Luontaisessa uudistamisessa nykykäytäntö tekee sen virheen, että alikasvos ja pienpuusto, erityisesti lehtipuusto raivataan pois. Tällöin maanpinnan läheisessä kerroksessa olosuhteiden äärevöityminen vaikeuttaa uudistumista ja puuston rakenne rikkoutuu.

Hakkuukierron kuluessa tarvitaan jatkuvassa kasvatuksessa yleensä vain pari sataa uutta tainta hehtaarilla. Joitakin taimia kuitenkin kuolee tai vaurioituu, joten tarvitaan jonkin verran enemmän. Taimien ei pidä kuten jaksollisessa kasvaa yhtä nopeasti. Hyvän laatukehityksen säilyttämiseksi taimien ei ole syytä  kasvaa nuorina kovin nopeasti.

Kun isojen puiden hakkuulla tehdään tilaa, pienetkin puut lähtevät ripeään kasvuun. Jatkuvan kasvatuksen puusto kasvaa vertailututkimusten mukaan hakkuun jälkeen pienemmällä puupääomalla 1 – 2 m³/ha/v enemmän puuta kuin alun perin samanlainen alaharvennettu puusto (ks. liitteen yhteenvetoasetelma), josta hakataan vain pieniä keskenkasvuisia puita. Niiden hakkuu ei nopeuta isojen puiden kasvua.

Tärkeä tutkimustieto ja käytännön näyttö on se, että jatkuvan kasvatuksen yläharvennus voi olla varsin voimakas. Hakkuun jälkeisen puuston kasvu säilyy silti korkealla tasolla. Sadan kuutiometrin puusto kasvaa lähes yhtä paljon kuin kahden sadan puusto.  

Tutkittu tieto edellyttää muutoksia suositusluonnokseen

Suositusluonnoksen viiteluettelosta käy ilmi, että luonnosta laadittaessa on kovin niukasti käytetty relevantteja tutkimustietoja. Tämän ehdotuksen liitteessä (Julkaisuja metsien rakenteesta ja …) luettelen muutamia julkaisuja, joista huomattava osa on tieteellisesti vertaistarkastettuja julkaisuja. Niitä pitäisi hyödyntää.

Suositusluonnoksessa on pitäydytty lähinnä Sauli Valkosen Metsän jatkuvasta kasvatuksesta pamflettikirjaseen (2017). Se ei ole mikään tieteellisesti tarkastettu tutkimus. Se tulisi huomioida vain mielipidekirjoituksena, jossa on sivuutettu pääosa Suomessakin tehtyä tutkimustyötä. Muutoinkin hänen kirjoituksissaan viitataan hyvin niukasti aiheen kannalta relevantteihin tieteellisiin tutkimuksiin.

Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana ympäristössämme on tapahtunut suuria muutoksia. Saasteiden vuoksi ilmasto on lämmennyt niin, että olemme ikään kuin siirtyneet pari kolme sataa kilometriä etelämmäksi. Myös kasvukaudet ovat pidentyneet. Nämä tekijät ovat nopeuttaneet voimakkaasti puustojen kasvua. Pelkästään lämpötilan muutos on Henttosen ym. (2016) mukaan yli kolmannes puustojen kasvun lisäyksestä.

Lisäksi ilmaan on monien muiden kaasujen lisäksi päästetty valtavan paljon hiilidioksidia ja typpiyhdisteitä, joilla tiettyyn rajaan asti on voimakkaasti lannoittava vaikutus. Niitä on kertynyt useita lannoituskertoja vastaavia määriä. Myös fosfori- ja rikkiyhdisteitä on levittynyt kaikkialle runsaasti.

Muutokset merkitsevät, että vain sellaiset tutkimukset, jotka perustuvat samanaikaisesti, samassa lähtötilanteessa ja samoissa oloissa kerättyihin, arpoen perustettuihin aineistoihin, ovat käyttökelpoista vertailutietoa. Sellaista tietoa Suomesta on vain tutkijaryhmäni julkaisuissa. Paljon lainatuissa ruotsalaisissa ja norjalaisissakin tutkimuksissa on verrattu eri ajankohtina mitattuja kasvuja. Ne eivät ole vertauskelpoisia.

Johtamani tutkijaryhmä on perustanut tieteelliset tutkimuksensa em. näkökohdat huomioivaan aineistoon. Muu metsäntutkimus on laiminlyönyt tämän tärkeän näkökohdan. Edellä mainitsemassani liitteessä olen merkinnyt sellaiset vertailukelpoiset tutkimusraportit viitteen loppuun +merkillä.

Niissä jatkuvan kasvatuksen hakkuutavoilla käsitellyt puustot ovat esimerkiksi Etelä-Suomen kuusivaltaisissa metsissä kasvaneet keskimäärin 1,4 m³/ha/v enemmän kuin vastaavat jaksollisen kasvatuksen puustot. Talous- ja ympäristövaikutukset lisäksi huomioon otettuina kannattaisi jaksollinen puuston kasvatusmenetelmä poistaa käytöstä.

Lainaan seuraavassa otteita julkaisusta Lähde-Laiho-Pukkala: Eri- ja tasarakenteiskasvatuksen vertailua Pohjoismaissa, 2010, Metlan työraportteja 176. Sitä ei ole käsitelty luonnoksessa eikä Valkonenkaan näytä olevan siitä tietoinen. Siitä on seuraavana vuonna julkaistu referoitu versio: Laiho-Lähde-Pukkala: Uneven- vs even-aged management in Finnish boreal forests. Forestry 84(5): 547-556:

"… Puuston tasarakenteisena kasvatuksesta on Suomessa ja muissa pohjoismaissa runsaasti tutkimuksia. Ajallisesti ne kuitenkin kattavat vasta kasvatuksen ensimmäiset vuosikymmenet eli koko kiertoajan kattavaa tutkimustietoa on kovin vähän. Silti tämä kasvatustapa (alaharvennus-päätehakkuu) on otettu laaja-alaisesti käyttöön lähes yksinomaisena menetelmä. Vertailevia kokeita samoissa oloissa tasa- ja erirakenteisena kasvatuksesta ei toistuvista kiistoista ja yleisestä kiinnostuksesta huolimatta (Siiskonen 2007) ole perustettu kuin vasta 1980-luvulla (Lähde ym. 1992a).

Sarvaksen (1944) määrämittaharsintatutkimuksia viime vuosisadan alkupuoliskolta on usein käytetty osoittamaan erirakenteisena kasvatuksen kelvottomuutta, jopa mahdottomuutta. Sarvas itse kuitenkin kertoi, että hänen tutkimuksensa ei käsitellyt erirakenteisena kasvatusta eli metsänhoidollista harsintaa. Silti hän Harsintajulkilausuman (Appelroth ym. 1948) sihteerinä oli viiden muun ammattimiehen kanssa vaatimassa kaikkien erirakenteisena kasvatuksen menetelmien kieltämistä. Julkilausuma oli vain mielipide eikä se perustunut eri vaihtoehtojen systemaattiseen saati tieteelliseen vertailuun. Sen perusteella kuitenkin muutettiin silloisen metsälain tulkintaa ja määrättiin rauhoitettavaksi seuraavan 40 vuoden aikana yhteensä noin 650 000 hehtaaria niskuroivien eli vanhaa käytäntöä noudattaneiden metsänomistajien metsiä. Metsänhakkuun päätösoikeus siirrettiin samalla 10 vuoden ajaksi valvovalle metsäorganisaatiolle.

Sarvas (1948) esitti, että erirakenteisena kasvatus olisi mahdotonta, koska Suomessa ei kasva luontaisesti jalokuusta eikä pyökkiä, jotka Keski-Euroopassa ovat parhaiten varjoa sietäviä puulajeja. Kaikilla ilmasto- ja maantieteellisillä vyöhykkeillä kuitenkin kasvaa niihin oloihin sopeutuneita varjoa sietäviä ja vastaavasti eniten valoa vaativia puita. Suomen oloissa varjoa sietävin puulaji on kuusi, vaikka sitä ei Keski-Euroopassa luetakaan erityisen hyvin varjoa sietävien lajien joukkoon. Valoilmasto, metsien rakenne sekä puuston koko ja runsaus muuttuvat siirryttäessä ilmastovyöhykkeeltä toiselle. Esimerkiksi Pyreneillä Kataloniassa myös mäntyä kasvatetaan laajoilla alueilla erirakenteisena (Trasobares ym. 2004, Trasobares ja Pukkala 2005). Jatkuva kasvatus on siellä selvästi kannattavin mäntymetsien hoitomuoto (Solano ym. 2007). Tasarakenteismetsätalous, jossa tehdään taimikosta lähtien alaharvennuksia, edellyttää siellä valtion tukea ollakseen taloudellisesti kannattavaa. Taimikonhoito ja ensiharvennus edellyttävät Suomessakin valtion tukea, sillä metsänomistajat eivät ole kovin halukkaita tekemään niitä kustannusten vuoksi. Varjonsietokyky ei siis ole este suomalaisten puulajien kasvattamiselle erirakenteisina.

Sarvaksen yksityismetsistä kerätyt koemetsiköt olivat puustoltaan vaihtelevia . Yli puolella kaikista koealoista (195 kpl) puuston tilavuus oli alle 50 m³/ha. Toisaalta kymmenellä prosentilla metsiköitä puustoa oli vielä yli 120 m³/ha. Runkolukujakauman mukaan tämän metsikköryhmän puustot olivat pääosin erirakenteisia ja vastasivat siten silloista metsänhoidollista harsintaa. Näiden metsiköiden vuotuinen kuoreton kasvu oli keskimäärin 4,8 m³/ha eli kuorellisena noin 5,7 m³/ha. Kasvu oli suurempi kuin varttuneiden metsien silloinen keskimääräinen kasvu (Ilvessalo 1956). Kaikkien Sarvaksen koemetsiköiden vastaavat keskimääräiset vuotuiset kuorettomat kasvut olivat lähes puolet pienempiä. Syynä heikkoon kasvuun ei kuitenkaan ollut puuston rakenne, vaan sen vähäisyys. Kuudennes koealoista oli puustoltaan alle 20 m³/ha. Samanlaiseen huonoon tulokseen päädyttäisiin tasarakenteismetsätaloudessakin liian voimakkaiden harvennusten seurauksena. Kaiken lisäksi tasarakenteisten metsien tutkimuskäytännössä usein hylätään epäonnistuneet eli esimerkiksi uudelleen viljeltävät ja huonosti onnistuneet koealat (esim. Vuokila ja Väliaho 1980).

Sarvaksen koemetsiköissä oli runsaasti taimia ja muuta alikasvosta. Pääpuulajien männyn, kuusen ja koivun taimia (pituus 0,1–1,3 m) ja taimiainesta (< 0,1 m) oli molempia keskimäärin lähes 5000 kpl/ha. Lisäksi koemetsiköissä oli runsaasti läpimittaluokan 1–5 cm puita. Koivun osuus taimista oli 500 kpl/ha. Nuorennoksen määrä ei riippunut juurikaan kasvupaikasta tai puuston runsaudesta. Aineiston sisäinen vaihtelu oli suurta. Viidenneksellä koealoja taimien määrä oli alle 1000 kpl/ha. Niillä oli kuitenkin eniten taimiainesta ja tyydyttävästi myös pieniä puita. Ne yhdistäen vain 5 %:ssa koealoja nuorennosta oli alle 1000 kpl/ha. Uudistuminen ei siten näissä eri tavoin hakatuissa eli harsituissa metsissä ollut ongelma. Sarvaksen koealoilla kyseessä oli metsän voimaperäinen käyttö ja täysimittainen taloudellinen hyödyntäminen. Rahan tarpeen sanelema, liian usein toistunut voimakas hakkuu saattoi tosin merkitä pitkällä aikavälillä tuotostappioita…

3  Inventointiaineistot kenttäkokeiden tukena

Valtakunnan metsien inventointiaineistot (VMI) osoittavat, että esimerkiksi 1920-luvun alussa Suomen metsistä kaksi kolmasosaa oli vielä hakkaamattomia tai vain lievästi hakattuja (Heikinheimo 1924). Kaikki nämä metsät olivat eri tavoin erirakenteisia (Lähde ym. 1991, Norokorpi ym.1994). Säännöllinen erirakenteisuus eli jatkuvarakenteisuus säilyi yleisimpänä varttuneissa metsissä myös myöhemmissä inventoinneissa (Lähde ym. 1992b, Laiho ym. 1994). Vielä 1980-luvun puolivälissä tehdyn kahdeksannen inventoinnin ns. pysyvät koealat osoittivat säännöllisen erirakenteisuuden säilyneen jo pitkään jatkuneista rakennetta tasaavista alaharvennuksista huolimatta yleisimpänä rakenteena varttuneissa kasvatus- eli harvennus- ja uudistuskypsissä metsissä (Laiho ym. 1999, Lähde ym. 1999a,b). Niitä oli vielä yli 40 %. Kun niihin lisätään kerroksellisesti erirakenteiset, eri lailla erirakenteisia metsiä kertyi yhteensä noin 70 %. Muissa pohjoismaissa tehdyt inventoinnit osoittavat erirakenteisten metsien olleen yleisimpiä myös siellä (Uppskattning…1932, Nilsson ja Östlin 1961, Skogsstatistisk… 1989).

Inventointiaineistot antavat mahdollisuuden tarkastella myös rakenteeltaan erilaisten metsiköiden uudistumista, alikasvosta ja tuotosta. Puutteena vanhimmissa inventoinneissa on tasarakenteisten puustojen vähäisyys ja viimeisissä inventoinneissa relaskoopin käyttö lukupuiden valintaan ja sen seurauksena pieni pienten puiden otantasuhde, sekä taimien ja muun alikasvoksen suurpiirteinen mittaus. Joka tapauksessa inventoinnit osoittavat, että varttuneissa metsissä on ollut rakenteesta riippumatta runsaasti taimia ja muuta alikasvosta (Laiho ym. 1999, Lähde ym. 1999a)…

Erirakenteisten metsien uudistumisesta ja alikasvoksen kehityksestä kenttäkokeissa on kertynyt Suomessa runsaasti tutkimustietoa (Lähde 1992b,c, Lähde ym. 1999a,b, Saksa 2004, Eerikäinen ym. 2007, Lin ym. 2010). Sekä pitkään käsittelemättöminä olleissa että jatkuvalla kasvatuksella hoidetuissa kuusivaltaisissa metsissä on tutkimusten mukaan ollut runsaasti taimia…

Ruotsissa ja Norjassa on myös mitattu uudistumista erirakenteisissa sekä hakatuissa että pitkään hakkaamattomina olleissa metsissä (Böhmer 1957, Nilsen 1988 , Lundqvist 1989, Lundqvist ja Fridman 1996, Nilson 2001, Lundqvist ja Nilson 2007). Tulokset ovat olleet hyvin samankaltaisia kuin Suomessa. Pääpuulajien taimia on ollut tuhansia hehtaaria kohti.

Kolmannen inventoinnin (1951–1953) aineistosta on luokiteltu runkolukujakauman perusteella rakenteeltaan erilaiset metsiköt ja verrattu niiden kasvua samoissa oloissa ja eri osissa maata. Saman tilavuuden omaavissa metsiköissä ero on ollut säännöllisen erirakenteisten hyväksi 10–40 % sekä Etelä-Suomessa (Lähde ym. 1994a,b) että Pohjois-Suomessa (Lähde ym. 1996, Norokorpi ym. 1996)…

Suomalaiset uudet kenttäkokeet, jotka poiketen vanhoista pohjoismaisista kokeista on toteutettu arvotusti samoissa oloissa ja samassa lähtöpuustossa, osoittavat mm. jatkuvan kasvatuksen, alaharvennuksen ja määrämittahakkauksen tuotos- ja tuottoeroja (Lähde ym. 1999a,b, 2001, 2002a,b, 2009, 2010, Pukkala ym. 2009, 2010). Voimakkaasti jatkuvalla kasvatuksella tai määrämittaharsinnalla hakatut metsiköt ovat inventointitietoja vastaavasti pienemmällä puustomäärällä kasvaneet yhtä hyvin tai jopa enemmän kuin nykykäytännön ohjeiden mukaan alaharvennetut puustot sekä nuorissa että varttuneissa kehitysvaiheissa. Useissa tutkimuksissa kasvuero on 10–25 vuoden seurannan aikana ollut vajaa 1 m³/ha/v eli 10–20 % jatkuvan kasvatuksen hyväksi (Lähde ym. 1994a,b, 1999a, 2001, 2002a, 2010).

Saksan (2004) tutkimuksessa raportoitiin hyvin suuria kasvulukuja, joissa myöhemmin on todettu olleen virheitä. Samojen koealojen kasvuja on esitelty myöhemmin Valkosen ym. äskettäin (2010) ilmestyneessä avohakkuun vaihtoehtoja käsittelevässä kirjasessa. Sen mukaan kasvu oli 15 vuoden seurannan aikana lisääntynyt 5,3:sta 5,9:ään m³/ha/v tilavuuden vastaavasti vaihdellessa välillä 50–250 m³/ha. Kasvun vähäinen voimistuminen tilavuuden huomattavasti suuretessa oli samankaltainen tulos kuin Lähde ym. (2010) ovat mitanneet toisesta kenttäkokeesta.

Suhteellinen arvokasvu on pitkän aikavälin tarkasteluissa ollut säännöllisen erirakenteisessa metsässä suurempi kuin tasarakenteisessa metsässä. Koska jatkuvassa kasvatuksessa hakataan lähinnä tukkipuita, joiden arvokasvuprosentti on pienempi kuin markkinoilla yleisesti saatu korko, metsänhoito on taloudellisempaa kuin nykykäytännössä, jossa lähes koko kiertoajan harvennetaan puita, joiden arvokasvu on vasta nousemassa (ks. Pukkala ym. 2009, 2010, Tahvonen 2009, Tahvonen ym. 2010). Tukkipuuaihioiden eli kuitupuiden hakkaaminen ei tulosten mukaan vaikuta olevan taloudellisesti mielekästä toimintaa…

Kenttäkokeet ovat antaneet siten Suomen oloissa samankaltaisia tuloksia kuin edustavat ja kattavat inventointiaineistot. Jos kenttäkokeiden tulokset poikkeaisivat inventoinneista, olisi syytä epäillä, että koejärjestelyt ovat olleet virheellisiä tai kokeet epäonnistuneita. Kokeiden alkuvaiheessa on usein ollut se heikkous, että pitkään käsittelemättöminä ja siten runsaspuustoisina olleet koemetsiköt eivät elvy kovin nopeasti hakkuun jälkeen (Lähde ym. 2002a,b, Lundqvist ym. 2007). Tällaisia puustoja kokeissa on ollut runsaasti. Havainnot kenttäkokeista, joita on jo ehditty hakata usean kerran, osoittavat kasvun nopeutuvan ajan kuluessa (Lähde ym. 2010). Vaikka kenttäkokeet ovat yleensä suhteellisen lyhytaikaisia, noin kymmenen vuoden välein mitatut VMI-aineistot osoittavat säännöllisen erirakenteisuuden olleen Suomessa 1900-luvulla hyvin yleinen metsän rakenne ja se on säilynyt ilman suuria muutoksia (Lähde ym. 1991, 1992b, Laiho ym. 1994, Norokorpi ym. 1994), vaikka toimenpiteet ovat olleet vastakkaisia (Lähde ym. 1999b)…

4  Ruotsissa ja Norjassa vanhoja harsintakoealoja

Ruotsissa ja Norjassa on ollut muutamia pitkähkön aikaa seurattuja erillisiä ilmeisesti erirakenteisena kasvatukseen tarkoitettuja koealoja. Valitettavasti näiden koealojen puustoja (Lundqvist 1989, Andreassen 1994) on useissa tapauksissa ja vaiheissa käsitelty vastoin alkuperäistä suunnitelmaa. Niitä on myös hylätty. Itse asiassa Lundqvistin mukaan (sähköpostikeskustelu 2010) kokeiden alkuperäinen käsittelytavoitekaan ei ollut selkeä. Kyse ei ole ollut modernista jatkuvasta kasvatuksesta vaan jostain muusta metsän käsittelystä.

Lundqvistin väitöskirjan (1989) aineistona oli 13 vanhaa koealaa, joista 11 sijaitsi Keski- ja Pohjois-Ruotsissa ja 2 Etelä-Ruotsissa. Näistä Suomen oloja vastaavista 11:sta viittä seurattiin 30–63 vuotta noin 1980 asti. Muiden seuranta lopetettiin jo selvästi aikaisemmin. Perustamisvaiheessa vain kahdella koealalla puuston runkolukujakauma oli selvästi laskeva eli metsä oli säännöllisen erirakenteista. Kuudella koealalla oli hakattu yli 40 % alle 8,5 cm läpimittaisista puista. Siten oli heikennetty rakenteen jatkuvuutta ja puun tuotosta. Rakenne- ja tuotosvertailusta puuttui lisäksi pienen puuston osuus.

Puutteista huolimatta Lundqvist kirjoitti, että puuston rakenne sekä sen tasainen ja korkea kasvu sekä hyvä uudistuminen on ollut mahdollista säilyttää ainakin viitisenkymmentä vuotta. Runkolukujakauman (laskeva kuvaaja) ja keskimääräisen tilavuuden (>150 m3/ha) perusteella voidaan arvioida, että vain viisi koealaa 11:sta täytti säännöllisen erirakenteisen metsän kriteerit. Niistä Lundqvistin mukaan kahden kasvupaikka vastasi tasarakenteisen puuston tuotoskykyä 6,1 m³/ha/v ja kolmen tuotoskykyä 3,5 m³/ha/v. Nämä koealat kasvoivat juuri saman verran eli 6,0 ja 3,7 m³/ha/v. Lundqvistin alkuperäiset päätelmät hyvästä tuotoksesta olivat siten aineiston puutteista huolimatta oikeita. Ruotsalaiset tuotos- ja talousvertailut (Wikström 2008) perustuvat juuri tähän Lundqvistin julkaisemaan aineistoon eikä niistä ole eritelty pois poikkeavasti hakattuja koealoja. Raporttia ei ole julkaistu tieteellisesti tarkastetussa sarjassa. Näiden koealojen on väitetty kasvavan ja tuottavan huonommin kuin kymmeniä vuosia myöhemmin erilaisissa ilmasto-oloissa ohjeiden mukaan onnistuneiden tasarakenteisten puustojen. Suomessa huhtikuussa 2010 pitämässään esitelmässä Lundqvist totesi Wikströmin arvion vastaisesti, ettei hän näe merkittäviä riskejä jatkuvan kasvatuksen laajamittaisessa käyttöönotossa.

Eriksson on pitänyt Ruotsissa seminaariesitelmän (2007) kahdeksan rakenteeltaan erilaisen puuston arvioidusta tulevasta tuotoksesta. Sen mukaan erirakenteisena kasvatus tuottaisi tuhansien eurojen tappion hehtaarilla kiertoajan kuluessa tasarakenteisiin verrattuna. Näitä tekijän itsensä erittäin alustaviksi kertomia tuloksia, jollaisia ei yleensä vielä pidetä tieteellisesti relevanttina tietona, ei olisi aihetta kommentoida, ellei Suomen Metsäyhdistys olisi tiedottanut niistä tieteellisenä totuutena (Mäntyranta 2009). Eriksson on muun muassa lisännyt tasarakenteisessa vaihtoehdossa laskentaan hypoteettisen jalostuslisän. Lisäksi hänen koealojensa puustoja on vaikea tunnistaa Suomessa jatkuvalla kasvatuksella käsitellyiksi metsiksi. Uusimmista hyvin järjestetyistä kenttäkokeista on Ruotsissakin saatu kasvutuloksia (Hagner 2004, Lundqvist ym. 2007), jotka kumoavat em. arvioiden perustan.

Norjassa on 1920- ja 1930-luvuilla perustettu 16 koealaa (Andreassen 1994), joista kuitenkin vain seitsemää seurattiin 1990-luvulle asti. 13 koealalla runkolukujakauma vastasi koetta aloitettaessa säännöllisen erirakenteista puustoa, mutta vain 11 koealalla lähtöpuusto oli >150 m³/ha. 13 koealaa on seurannan aikana hakattu niin voimakkaasti, että tilavuus putosi alle 100 m³/ha, joillakin kerroilla jopa alle 50 m³/ha. Koealojen puusto muistutti siten edellä kerrotun Sarvaksen tutkimuksen aineistoa. Useissa tutkimuksissa on todettu kasvun olevan riippuvaista puuston tilavuudesta (Lähde 1994a,b, 2002a, Chrimes 2004, Saksa 2004). Vain neljä koealaa täytti runkolukujakauman muodon ja puuston tilavuuden (>150 m³/ha) perusteella likimain säännöllisen erirakenteisena kasvatuksen kriteerit.

Andreassen kirjoitti tutkimuksensa tiivistelmässä, että keskimääräinen vuotuinen kasvu olisi ollut koko aineistossa 5,2 m³/ha. Oikea luku oli kuitenkin 5,5 m³/ha. Edelleen Andreassen kirjoitti, että keskikasvu (virheellinen 5,2) oli 15–20 % pienempi kuin kasvupaikkojen arvioitu kapasiteetti tasarakenteisena kasvatuksessa eli 6,1 m³/ha/v. Kuitenkin edellä kerrottujen onnistuneesti hoidettujen neljän koealan keskimääräinen kasvu (7,5 m³/ha/v) oli 23 % suurempi kuin em. kasvupaikkojen kapasiteetti. Andreassen (sähköpostikeskustelu keväällä 2010) tarkensi myöhemmin, että aiemmin esitetty ero johtui koejärjestelyjen puutteesta. Norjassa onkin Oslon pohjoispuolella laaja Glommenin yksityismetsien alue, jossa hyvien kokemusten vuoksi on siirrytty käyttämään erirakenteismetsätaloutta sekä mänty- että kuusimetsissä (esim. Ökseter ja Myrbakken 2005)…"

Liitteenä: Julkaisuja  metsien rakenteesta ja jatkuvasta kasvatuksesta…

Liite

JULKAISUJA METSIEN RAKENTEESTA JA JAKUVASTA KASVATUKSESTA SEKÄ NIIDEN YHTEENVETO/EL 2016

1.Taustaa

Seuraavassa luettelossa esitetään Metlan metsänhoidon tutkimuksessa viimeisen noin 30 vuoden aikana tuotettuja julkaisuja ja artikkeleita (> 100 kpl), joissa käsitellään metsien rakennetta ja niiden hoitoa jatkuvalla kasvatuksella. Useat julkaisut on tehty yhteistyössä muiden tutkimusyksiköiden kanssa.

Lisäksi on tuotettu runsaasti kansainvälisiä ja kotimaisia esitelmiä, niiden tiivistelmiä sekä useita tietotauluja (postereita) sekä lehtiartikkeleita. Niitä ja muiden aihealueiden tutkimuksia ei luettelossa esitetä. Referoidut eli ns. tieteellisen ulkopuolisen tarkastuksen läpikäyneet julkaisut on merkitty R-kirjaimella osion loppuun.

Metlan muissa yksiköissä ja muualla (mm. Helsingin ja Joensuun (Itä-Suomen) yliopistot) on myös tuotettu aiheeseen liittyviä artikkeleita. Samoin ulkomailla on esiintynyt voimakasta kiinnostusta aihepiirin tutkimuksiin, jota kuvastaa lukuisat julkaisut sekä IUFROn alan työryhmän parin vuoden välein samana ajanjaksona järjestämät suuret tieteelliset kongressit. Näistä artikkeleista tärkeimpiin viitataan luettelon julkaisuissa ja tiedot niistä löytyvät ko. julkaisujen kirjallisuusluetteloista.

2.Yhteenveto

Tutkimukset perustuvat sekä VMI-tietoihin että laajoihin, pitkäaikaisiin kenttäkokeisiin. Niiden mukaan metsät ovat olleet ja ovat edelleen huolimatta rakennetta yksipuolistavista käsittelyistä pääasiallisesti eri tavoin erirakenteisia. Kaikista rakenteista eniten on säännöllisen eri- eli jatkuvarakenteisia eli sellaisia, joissa pieniä puita on eniten ja isoja vähiten. Rakenne on puun tuotoksen ja ympäristön kannalta optimaalisin kaikista metsän rakenteista.

Metsien erirakenteisena kasvattamista kutsutaan jatkuvaksi kasvatukseksi. Siihen luetaan puuston sen hetkisestä rakenteesta riippumatta kaikki sellaiset menetelmäketjut, joihin ei sisälly avohakkuuvaihetta. Avohakkuu on tyypillistä vastakkaiselle eli nykyisin vallitsevalle kasvatustavalle. Käsittelyllä yksipuolistetut puustot luonnon kehitys pyrkii palauttamaan uudelleen luonnonmukaiseen erirakenteisuuteen. Kaikkia metsiä voidaan siten ilman siirtymäaikoja kasvattaa jatkuvalla kasvatuksella.

Yhteenvetona voidaan todeta, että erirakenteiset metsät kasvavat (oheinen yhteenvetoasetelma) luontaisesti vastaavan jaksollisen kasvatuksen kiertoajan eri kasvatusvaiheissa enemmän puuta kuin saman tilavuuden omaavat nykyiset jaksollisen kasvatuksen tasarakenteiset puustot. Useissa tutkimuksissa vuotuinen ero on ollut yli kuutiometri/ha (keskimäärin 1,4 m³/ha/v). Rinnakkaiset luvut ovat samanaikaisesti samanlaisissa oloissa tutkittuja vaihtoehtoja. Eri riveillä olevat luvut ovat eriaikaisista kokeista. Niiden vertailu keskenään edellyttäisi ympäristömuutoksen aiheuttaman korjauskertoimen käyttöä.

Vaikka kuusen istutukset saattavat onnistuessaan jonkin verran ylittää muiden puustojen kasvun, kannattavuuslaskelmat osoittavat, että optimaalinen jatkuva kasvatus on kaikissa tapauksissa edullisin vaihtoehto, jos sijoitetulle pääomalle edellytetään kahden prosentin tai suurempaa korkoa.

Kasvutulosten vertailuja eri tutkimuksissa m³/ha/v, ajalta 1950-2008.

                                                         Jatkuva (Erirak.)         Jaksollinen (Tasarak.)

Etelä-Suomi, tuoreet kankaat                5,9                                  3,9

                                                                     5,3                                  4,7

                                                                     5,9                                  5,2

                                                                     5,9                                  4,6

                                                                     7,4                                  6,2

                                                                     8,8                                  6,8

                                                                     9,2                                  7,0

                                   keskiarvo                       6,9                                  5,5

                      kuivat ja kuivahkot             3,8                                  2,1

                                                                     4,4                                  3,3

Julkaisuissa esitetään ohjeelliset mallit sekä metsien uudistamiselle että niiden kasvattamiselle erirakenteisina eri osissa Suomea ja kaikille kasvupaikoille (esim. kirja: Metsän jatkuva kasvatus, ss 219-229). Kasvatusmallit perustuvat noin 50 000 puun aineistoon. Mallit esitetään neljällä tasolla, joista metsänomistaja voi valita, korostaako hän vain taloudellista kannattavuutta vai paneeko hän painoa myös monikäytölle, monimuotoisuudelle tai metsän suojelulle. Mallit eri kehitysvaiheessa olevien tasarakenteisten puustojen palauttamiseksi säännöllisen erirakenteisiksi on myös kehitetty. Menettely on osa jatkuvaa kasvatusta.

Monimuotoisuuden osalta erirakenteiset metsät ovat selvästi parempia kuin rakenteeltaan yksipuoliset puustot. Monimuotoisuuden edistämiseksi kaikissa menetelmissä on metsään jätettävä nykyistä enemmän lahopuuta. Kun vertailuun otetaan mukaan hiilen sidonta ja metsän monikäyttö, jatkuva kasvatus on ylivoimainen nykykäytäntöön verrattuna. Mitä enemmän erilaisia monikäyttötunnuksia otetaan mukaan tarkasteluun sitä suuremmaksi ero jatkuvan kasvatuksen hyväksi muodostuu.

Kun jatkuvan kasvatuksen hakkuu tehdään kehitettyjen mallien mukaisesti tarvittaessa riittävän voimakkaana ja suosien mäntyä ja koivua, uudistuminen on myös täysin riittävää, usein liiankin voimakasta. Erirakenteisen puuston sisällä kaikkien taimien ja muiden alikasvosten ei tarvitsekaan kasvaa kovin nopeasti eikä tietenkään yhtä voimakkaasti kuin avoalalla. Riittää rakenteen tuottavuuden, jatkuvuuden ja toimivuuden kannalta, kun muutama sata niistä hehtaaria kohti kehittyy kohtuullisen ripeästi.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuussa voi esiintyä jonkin verran ongelmia, mutta ne eivät ole sen vaikeampia kuin tasarakenteisen puuston harvennusvaiheissa tai avohakkuussakaan. Optimaalisessa jatkuvassa kasvatuksessa hakataan kehitettyjen mallien mukaan pääsääntöisesti vain tukkipuun kokoisia puita (100-300 kpl/ha). Näiden hakattavien isojen puiden tyveltä (säde <1 m) voidaan, jos se on ehdoton edellytys hakkuulle, raivata alikasvosta. Se onkin yleensä suurimman varjostuksen vuoksi metsikön hitaimmin kehittynyttä puuston osaa.

Tämä osittais- eli reikäraivaus merkitsee vain niin pientä pinta-alaa, ettei menettely haittaa liiaksi rakenteen toimivuutta eikä jatkuvuutta. Käyttämällä riittävän voimakastehoisia koneita voidaan jäävien puiden vaurioitumista välttää nostamalla katkaistu puu lähes pystyasennossa ajouralle käsiteltäväksi. Suuntaamalla hakkuu voimakkaimpana ajourien välittömään läheisyyteen vältetään samoin hakkuuvaurioita ja tehdään hakkuusta taloudellisesti hyvin kannattavaa. Seuraavalla hakkuukerralla ajoura tehdään taas puisevimpiin kohtiin.

Tyvilahon pahoin vaurioittamat vanhat kuusikot pitää kasvatusmenetelmästä riippumatta uudistaa pienien reikähakkuiden kautta koivulle ja/tai muille lehtipuille. Kuusen viljely ja jatkokasvatus sellaisissa kohteissa on epätarkoituksenmukaista.

Suojelualueiden vakavin ongelma on niiden repaleisuus ja erillisyys toisistaan. Käyttämällä ympäröivissä metsissä jatkuvaa kasvatusta voidaan muodostaa ns. ekologisia käytäviä eri suojelukohteiden välille ja siten lievittää erillisyyden ongelmaa sekä metsälajien uhanalaisuuden riskiä ja samalla keventää totaalisuojelun lisätarvetta.

3.Julkaisuja

1984

Julkaisussa Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja (MT) 129 (toim. O.Lyly) artikkelit:

-Tikkanen, E. Monimuotoinen metsäekosysteemi, ss 40-50.

-Oikarinen, M. Erirakenteisuus vai tasarakenteisuus taimikkovaiheessa, ss 51-55.

1985

Lähde, E., Norokorpi, Y. ja Oikarinen, M. Mikkelin ekoläänin metsien vaihtoehtoiset käsittelymallit. MT 180.

Julkaisussa MT 182 (toim. T. Saksa) artikkelit:

-Lähde, E. Jatkuvan kasvatuksen edellytykset ja käyttömahdollisuudet, ss 4-12.

-Linnilä, K. Läpimittajakauman kuvaamiseen käytettyjä malleja, ss 13-23.

-Kubin, E. Jatkuva kasvatus pienmetsälön metsien hoidon vaihtoehtona, ss 24-31.

-Sepponen, P. Jatkuva kasvatus metsien moninaiskäytön kannalta, ss 32-38.

-Laiho, O. Alikasvosten elpyminen ja niiden hyväksi käyttö, ss 39-50.

-Saksa, T. Aukon koon ja reunametsän sijainnin vaikutus metsän uudistumisen edellytyksiin, ss 51-59.

-Valtanen, J. Määrämittahakkuun vaikutukset metsän kehitykseen, ss 60-66.

-Linnilä, K., Silander, V. & Väänänen, A. Varttuneen metsän käsittelyvaihtoehdot, ss 67-81.

1986

Lähde, E. Metsänhoidon perusteista. MT 218, jossa mm. artikkelit:

--Luonnonmukaisella metsänhoidolla tuottaviin metsiin, ss 7-13.

--Metsänuudistamisen ja erityisesti puun laatukasvatuksen ongelmia käsittelevä kirjelmä valtioneuvostolle 25.9.1981 yhdessä prof. Matti Leikolan kanssa, ss 17-19.

--Luonnonläheinen metsänhoito Pohjois-Suomessa, ss 20-31.

--Lapin suojametsien käyttö. 27 tiedemiehen laatima ja valtioneuvostolle toukokuussa 1982 lähettämä kirjelmä, ss 32-34.

--Metsä suomalaisen identiteetin taustalla eli mitä muuta metsä meille merkitsee, ss 47-58.

--Jatkuva kasvatus lisää puun saatavuutta, ss 85-90.

--Vaihtoehtoinen (biologis-ekologinen) metsänkäsittely ja sitä vastaava hakkuumahdollisuuksien ja metsänkuvan kehitysennuste. Liite Metsä 2000 ohjelman Metsien hoidon ja käsittelyn työryhmän raporttiin 14.12.1984, ss 91-102.

--Metsänkäsittelyn ohjeissa huomioon otettavia metsänhoidollisia näkökohtia. Muistio yhdessä tri Yrjö Norokorven kanssa metsähallitukselle huhtikuussa 1985, ss 106-115.

Julkaisussa MT 219 (toim. R. Viitala) artikkelit:

-Härkönen, K. Eri-ikäismetsien kasvatuksesta Pohjois-Amerikassa, ss 4-48.

-Viitala, R. Skandinavian eri-ikäisrakenteisista metsistä, ss 49-77.

-Lähde, E. Prof. Risto Sarvaksen harsintatutkimus, ss 78-88.

-Lähde, E. Harsinnasta jatkuvaan kasvatukseen, ss 89-105.

-Lähde, E. & Soramäki, A. Prof. Hans Leibundgutin näkemyksiä metsänhoidosta, ss 106-120.

-Laiho, O. Puuston rakenteen vaikutus metsikön kasvatustiheyteen, ss 121-142.

-Norokorpi, Y. Pohjois-Suomen luonnontilaisten vanhojen puustojen rakenteesta, ss 143-156.

1987

Lähde, E. & Jalkanen, E. Suomalaisen metsä, WSOY.

1991

Lähde, E. Picea abies-dominated naturally established sapling stands in response to various cleaning-thinnings. Scand. J. For. Res. 6: 499-508. (R)

Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. The structure of advanced virgin forests in Finland. Scand. J. For. Res. 6: 527-537. (R)

Lähde, E. Päin honkia. Arator.

1992

Lähde, E. Luontaisen kuusivaltaisen taimikon kehitys lehtomaisella kankaalla. Fol. For. 793. (R)

Julkaisussa Silvicultural alternatives (toim. M. Hagner) Swedish University of Agricultural Sciences, Department of Silviculture, Reports 35, artikkelit:

-Lähde, E. The background ideas to new trends in silviculture, ss 17-19.

-Laiho, O. Stand structure of thinning and mature forest in Finland in the early 1950s, ss 47-52.

-Lähde, E., Silander, V. & Hakulinen, K. Surveying of tree sample plots with an electronic tachymeter, ss 54-57.

-Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Stand structure of thinning and mature conifer-dominated forests in boreal zone, ss 58-65.

-Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Alternative silvicultural treatments as applied to advanced stands-research plan, ss 66-73.

-Norokorpi, Y. Natural structure and development of forests as the basis for alternative silvicultural methods in northern Finland, 78-85.

-Laiho, O. Understoreys in the forests of Finland, ss 100-103.

-Lähde, E. Regeneration potential of all-sized spruce-dominated stands, ss 111-116.

-Lähde, E. Natural regeneration of all-sized spruce-dominated stands treated by single tree selection, 117-123.

-Saksa, T. Regeneration after selection cutting-some experimental results, ss 125-128.

Lähde, E. Nature oriented silviculture in an ecocommune (toim. K. Heikurainen) Suomussalmi Municipality, ss 44-50.

1993

Julkaisussa Scandinavian Forest Economics 34 (toim. M.Linddal & A. Naskali) artikkeli:

-Lähde, E. Diversity of forests as a global goal, ss 105-109.

1994

Julkaisussa MT 495 (toim. O. Laiho & T. Luoto) artikkelit:

-Norokorpi, Y., Lähde, E., Laiho, O. & Saksa, T. Luonnontilaisten metsien rakenne ja monimuotoisuus Suomessa, ss 54-89.

-Laiho, O., Lähde, E., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Varttuneiden metsiköiden rakenne 1950-luvun alussa, ss 90-128.

-Laiho, O. Varttuneiden metsiköiden erirakenteisuus Etelä-Suomessa 1950-luvun alussa, ss 129-139.

-Laiho, O. Runkolukujakauman ja puulajisuhteiden kehitys 1950-luvulta 1980-luvulle Etelä-Suomessa, 140-147.

-Laiho, O. Varttuneiden metsiköiden ikävaihtelu 1950-luvun alussa Etelä-Suomessa, ss 148-154.

Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Structure and yield of all-sized and even-sized conifer-dominated stands on fertile sites. Ann. Sci. For. 51: 97-109. (R)+

Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Structure and yield of all-sized and even-sized Scots pine-dominated stands. Ann. Sci. For. 51: 111-120. (R)+

Julkaisussa Innovative silviculture systems in Boreal forests (toim. C.R. Bamsey) artikkeli:

-Laiho, O., Lähde, E., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Undergrowth as a regeneration potential in Finnish forests, ss 90-94. (R)

1995

Julkaisussa MT 538 (toim. O.Laiho & T. Luoto) artikkelit:

-Laiho, O., Lähde, E., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Metsien runkolukujakauma 1950-luvun alussa Etelä-Suomessa, ss 49-58.

-Laiho, O., Lähde, E., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Metsikön rakenne ja terminologiaa, ss 59-69.

-Laiho, O., Lähde, E., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Alikasvos metsän uudistumispotentiaalina, ss 70-76.

-Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Metsikön ja metsiköiden välisen monimuotoisuuden määrittely, ss 86-94.

-Lähde, E. & Norokorpi, Y. Metsän monimuotoinen hoito, ss 95-110.

Lähde, E. Metsää puilta, VESL.

Norokorpi, Y., Lähde, E., Laiho, O. & Saksa, T. Principles for assessing biodiversity indices in the Boreal forest zone. Biodiversity Conservation 95-103.

Julkaisussa Recent advances in forest mensuration and growth and yield research (toim. J.P. Skovsgaard & H.E. Burkhart) artikkelit:

-Laiho, O., Lähde, E., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Stand structure and the associated terminology, ss 87-96. (R)

-Saksa, T., Lähde, E., Laiho, O. & Norokorpi, Y. Growth and yield in structurally diverse and one-sided stands, ss 167-174. (R)

1996

Julkaisussa MT 587 (toim. P. Sepponen & M. Niemi) artikkelit:

-Norokorpi, Y. & Lähde, E. Ekologisesti kestävän metsänhoidon periaatteet Lapissa, ss 61-73.

-Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Monimuotoisuus metsikön rakenteessa ja tuotoksessa Pohjois-Suomessa, 75-87.

Julkaisussa MT 593 (toim. O. Laiho & T. Luoto) artikkeli:

-Laiho, O., Lähde, E. & Norokorpi, Y. Rakennetta monimuotoistavat ja yksipuolistavat hakkuut nuoressa kuusivaltaisessa metsikössä, ss 49-59.

Julkaisussa MT 589 (toim. H. Hökkä, H. Salminen & M. Varmola) artikkeli:

-Norokorpi, Y., Lähde, E. & Laiho, O. Puiden ja puuston kasvu tasarakenteisissa ja erirakenteisissa kuivahkon kankaan havu- ja sekametsiköissä Lapissa, ss 107-119.+

Julkaisussa Ekologiseen elämäntapaan (toim. L. Vilkka) artikkelit:

-Lähde, E. Edessämme vastuun aika, ss 135-145.

-Lähde, E. Puupeltoja vai jatkuvaa kasvatusta, ss 147-162.

Julkaisussa Northern forested wetlands. Ecology and management (toim. C.C. Trettin et al.) artikkelit:

-Norokorpi, Y., Lähde, E., Laiho, O. & Saksa, T. Stand structure, dynamics, and diversity of virgin forests on northern peatlands, ss 73-87. (R)

-Laiho, O., Lähde, E., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Undergrowth as a regeneration potential on Finnish peatlands, ss 121-131. (R)

1999

Julkaisussa MT 734 (toim. S. Kankaanpää, T. Tasanen & S. Sutinen) artikkeli:

-Norokorpi, Y., Lähde, E. & Laiho, O. Forest management in the northern timberline forests, ss 67-81.

Julkaisussa MT 719 (toim. E. Lähde) artikkelit:

-Laiho, O., Lähde, E., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Metsän rakenne ja kehitys, ss 6-32. (R)

-Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Uudistuminen ja kasvatus, ss 32-58. (R)

-Saksa, T., Lähde, E., Laiho, O. & Norokorpi, Y. Kasvu ja tuotos, ss 58-66. (R)+

-Lähde, E., Laiho, O. & Norokorpi, Y. Hoitomenetelmät, ss 66-72 (R)

Lähde, E., Laiho, O. & Norokorpi, Y. Ekometsänhoidon perusteet ja mallit. MT 736. (R)

Lähde, E., Laiho, O. & Norokorpi, Y. Hyvän metsänhoidon opas. EML-RAK.

O´Hara, K.L., Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Leaf area and tree increment dynamics on a fertile mixed-conifer site on southern Finland. Ann. For. Sci 56: 237-247. (R)

Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Stand structure as a basis of diversity index. For. Ecol. Manage 115: 213-220. (R)

Lähde, E., Laiho, O. & Norokorpi, Y. Diversity-oriented silviculture in the Boreal zone of Europe. For. Ecol. Manage 118: 223-243. (R)+

2000

Lähde, E. PRO SILVA-Ideas in Boreal forests. Congress Report of Pro Silva Europe, ss 195-203.

Lähde, E. Pohjoisten metsien rakenne ja kehitys. Luonnon tutkija 4-2000: 136-140.

2001

O´Hara, K.L., Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Leaf area allocation as a quide to stocking control in multi-aged, mixed-conifer forests in southern Finland. Forestry 74(2): 171-185. (R)

Lähde, E., Laiho, O. & Norokorpi, Y. Structure transformation and volume increment in Norway spruce-dominated forests following contrasting silvicultural treatments. For. Ecol. Manage 151: 133-138. (R)

Laiho, O. & Lähde, E. Metsikön rakenteen määrittäminen runkolukujakauman perusteella. Metsätiet. Aikakausk. 1/2001: 65-71.

2002

Lähde, E. Jatkuvaa vai jaksollista kasvatusta? Metsät. Aikakausk. 4/2002: 655-656.

Lähde, E., Eskelinen, T. & Väänänen, A. Growth and diversity effects of silvicultural alternatives on an old-growth forest in Finland. Forestry 75(4): 395-400. (R)+

Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Development of Norway spruce dominated stands after single-tree selection and low thinning. Can. J. For. Res. 32: 1577-1584. (R)+

Lähde, E., Laiho, O., Norokorpi, Y. & Saksa, T. Zuwachs von Fichte und Birke in gleich und ungleich strukturierten Beständen. Forst und Holz 57(15/16): 481-485.

2003

Lähde, E. Metsä sydämellä. Kustantajat Sarmala-RAK.

Saksa, T., Lähde, E., Laiho, O. & Norokorpi, Y. Entwicklung und Leistung von Beständen mit vorherschender Fichte nach Niederdurchforstung und Einzelstamm-Auslese. Forst und Holz 58: 220-222.

2004

Lähde, E. Erilaisten metsänkäsittelyjen vertailua. Elonkehä 2/2004: 4-5.

Saksa, T. Regeneration process from seed crop to saplings-a case study in uneven-aged Norway spruce-dominated stands in southern Finland. Silva Fenn. 38(4): 371-381. (R)

Lähde, E. Naturnära skogsbruk lönar sig! Finlands Natur 3/2004: 14-16.

2007

Lähde, E. Multiple use forestry is more productive forestry. Ecoforestry 20(3-4): 4-12.

2008

Lähde, E. Multiple use of forests: the Pro Silva approach produces best results in Boreal Europe. Electronic article CCFG.

2009

Lähde, E., Laiho, O. & Norokorpi, Y. Hyvä metsänhoito. EML

Tahvonen, O., Pukkala, T., Laiho, O., Lähde, E. & Niinimäki, S. Bioeconomics of even- vs. uneven-aged forestry: the case of Norway spruce. Metla. Working Papers 137.

Pukkala, T., Lähde, E. & Laiho, O. Growth and yield models for uneven-sized forest stands in Finland. For. Ecol. Manage 258: 207-216. (R)

2010

Tahvonen, O., Pukkala, T., Laiho, O., Lähde, E. & Niinimäki, S. Optimal management of uneven-aged Norway spruce stands. For. Ecol. Manage 260. 106-115. (R)

Lähde, E., Laiho, O. & Pukkala, T. Eri- ja tasarakenteiskasvatuksen vertailua Pohjoismaissa. Metla. Working papers 176.+

Pukkala, T., Lähde, E. & Laiho, O. Optimizing the structure and management of uneven-sized stands of Finland. Forestry 83(2): 129-142. (R)

Lähde, E., Laiho, O. & Lin, C.J. Silvicultural alternatives in an uneven-sized forest dominated by Picea abies. J. For. Res. 15: 14-20. (R)

2011

Zenner, E.K., Lähde, E. & Laiho, O. Contrasting the temporal dynamics of stand structure in even- and uneven-sized Picea abies dominated stands. Can.J. For. Res. 41: 289-299. (R)

Pukkala, T., Lähde, E. & Laiho, O. Using optimization for fitting individual-tree growth models for uneven-aged stands. Eur. J. For. Res. 130(5): 829-839. (R)

Lähde, E., Laiho, O. & Pukkala, T. Jatkuvaa kasvatusta vai tasaikäismetsätaloutta? Metsätiet. Aikakausk. 2/2011: 173-178.

Pukkala, T., Lähde, E., Laiho, O., Salo, K. & Hotanen, J-P. A multifunctional comparison of even-aged and uneven-aged forest management in a boreal region. Can. J. For. Res. 41: 851-862. (R)

Zenner, E.K., Peck, J.E., Lähde, E. & Laiho, O. Decomposing small-scale structural complexity in even- and uneven-sized Norway spruce-dominated forests in southern Finland. Forestry (Advance Access published October 11). (R)

Pukkala, T., Lähde, E. & Laiho, O. Variable-density thinning in uneven-aged forest management-a case for Norway spruce in Finland. Forestry (Advance Access published June 14). (R)

Laiho, O., Lähde, E. & Pukkala, T. Uneven- vs even-aged management in Finnish boreal forests. Forestry (Advance Access published July 21). (R)+

Lin, C.J., Laiho, O. & Lähde, E. Norway spruce (Picea abies L.) regeneration and growth of understory trees under single-tree selection silviculture in Finland. Eur. J. For. Res. D01 10. 1007. (R)+

Pukkala, T., Lähde, E. & Laiho, O. Metsän jatkuva kasvatus. Oppikirja 229s. Joen Forest Program Consulting.

2012

Pukkala, T., Lähde, E. & Laiho, O. Continuous cover forestry in Finland-recent research results. Julkaisussa Continuous cover forestry, Managing forest ecosystems. Springer Science+Business Media B. (R)+

Pukkala, T., Sulkava, R., Jaakkola, L. & Lähde, E. Relationships between economic profitability and habitat quality of Siberian jay in uneven-aged Norway spruce forest. For. Ecol. Manage. 276: 224-230. (R)

2013

Pukkala, T.,Lähde, E. & Laiho, O. Species interactions in the dynamics of even- and uneven-aged boreal forests. J. Sustain. For. 32: 1-33. (R)

Lähde, E. & Pukkala, T. Jatkuva kasvatus vähentää puuntuotannon ja metsän muiden käyttömuotojen ristiriitoja. Kirjassa: Alikasvoksesta ylispuuksi (E. Lähde & T. Pukkala,  toim.), ss. 105-136.

Lähde, E. & Lin. J. Metsänhoidoidolle vaihtoehtoja - Vessarin koekentän kiertoajan mittainen tutkimus. Kirjassa: Alikasvoksesta ylispuuksi (E. Lähde & T. Pukkala, toim.), ss. 61-87.+

Lähde, E. & Norokorpi, Y. Jatkuvaa kasvatusta pohjoisen männiköihin. Kirjassa: Alikasvoksesta ylispuuksi (E. Lähde & T. Pukkala, toim.), ss. 37-46.

2014

Pukkala, T., Lähde, E. & Laiho, O. Stand management optimization - the role of simplications. Forest Ecosystems 1(3): 1-11. (R)

Laiho, O., Pukkala, T. & Lähde, E. Height increment of understorey Norway spruces under different tree canopies.  Forest Ecosystems 1(4):1-8. (R)

Lähde, E., Pukkala, T. & Laiho, O. Continuous cover forestry as a solution to conflicts within wood production and between it and ecosystem services - an example review of Finland. Esitelmä kansainvälisessä kongressissa Uudessa Seelandissa.

2015

Pukkala, T., Lähde, E. & Laiho, O. Which trees should be removed in thinning treatments? Forest Ecosystems 2(1): 1-12. (R)

2016

Pukkala, T., Laiho, O. & Lähde, E. Continuous cover management reduces wind damages. For. Ecol. Manage 372: 120-127. (R)+