Ote kirjasta: Mielivaltaa ja kaverikorruptiota "oikeusvaltiossa", joka kokonaisuutena löytyy kotisivuiltani

Saatteeksi

Avohakkuista kieltäytynyt pukkilalainen metsänomistaja Reino Takala vietiin poliisien toimesta käsiraudoissa ensin Orimattilaan lääkärin luokse ja sitten lähetteellä passitettiin "hullujenhuoneelle" Kellokoskelle. Pakkopaitaan sidottuna häntä piikitettiin pyllyyn.

  Nyrkkeilyä harrastanut nivalalainen metsänomistaja Väinö Mäenpää otti nopealla vasurillaan "senkan" metsäpoliisin nenästä, kun hän yllätti kaksi metsäpoliisia tallomasta viljapeltoaan ja häiritsemästä kolmea poroa metsälaitumella.

  Metsäpoliisi hakkasi aukoksi Kauno Hopeasaaren kauniin rantamännikön Pertunmaalla ja laskutti siitä isäntää. Paikallinen metsuri oli komennettu lisäksi raivaamaan pois kaikki virkeät männyntaimet, jotta tilalle voitiin istuttaa metsäpoliisin myymiä männyn taimia.

  Muilla aloilla tapahtuu samanlaista viranomaisten harjoittamaa mielivaltaa. Esimerkkeinä kerrotaan kirjassa tupakkaoikeudenkäynnit ja karjan kasvattajien simputukset sekä vallan käyttö Metsäntutkimuslaitoksessa ja Riihi säätiön tuhoaminen.

  Esimerkiksi vuosina 1950-1985 oikeudessa hävitetyksi tuomittujen yksityismetsien määrä  oli vuosittain keskimäärin 50 000 hehtaaria. Samanaikaisesti hävitetyksi tuomittuja ja hakkuilta ilman metsäpoliisin lupaa kiellettyjä metsiä oli siten satoja tuhansia hehtaareja. Todellisuudessa isännät olivat hoitaneet metsiään taloudellisesti järkiperäisesti ja ympäristöä säästäen. Tutkimustulokset ovat sen vahvistaneet todeksi. Kukapa omaa metsäänsä hävittäisi, kuten Reino Takala päivitteli.

  Metsäpoliisien pakkovalta on merkinnyt suunnatonta haaskausta ja taloudellista tuhlausta, puun laadun heikkenemistä, monimuotoisuuden rikkomista ja monikäytön kuten virkistyksen, marjastuksen, sienestyksen, ulkoilun ja terveyden vaalimisen edellytysten pilaamista. Soiden ojituksilla ja kangasmaiden avohakkuilla, aurauksilla, vaotuksilla ja möykytyksillä on pilattu pitkäaikaisesti  maastot ja maisemat sekä ympäröivät vedet lähteistä ja pikkupuroista lähtien isompiin vesiin ja meriin asti.

  Koivun ja muiden lehtipuiden vesakkomyrkytyksillä ja raivauksilla hävitettiin suunnaton määrä erinomaista raaka-ainetta, köyhdytettiin maabiologiaa ja heikennettiin pienilmastoa. Luontaisesti ilmaiseksi syntyneen pienen puuston eli alikasvoksen raivaamisella on estetty edullisen luontaisen uudistumisen hyväksikäyttö ja metsän kehittyminen vaihtelevanrakenteiseksi. Samalla on tuhottu monien metsän eliöiden kodit, elinympäristö, jopa poikaset. Metsäntutkimus on valjastettu palvelemaan samaa puuhastelua. Avoin kriittinen tutkimustyö on suorastaan estetty.

  Avohakkuulla, alikasvosten raivauksilla, istutuksilla sekä taimikoiden perkauksilla ja puuston alaharvennuksilla metsäviranomaiset eli metsäpoliisit ovat pakottaneet metsänomistajat muuttamaan luontaisesti monimuotoiset aidot metsät yksitoikkoisiksi puupelloiksi.

  Olen taistellut pitkään metsänomistajien ja metsäluonnon puolesta. Kuvaan kirjassa tämän taistelun historiaa ja "saavutuksia". Opastan samalla, miten  lainmuutoksen (2014) jälkeen voit parhaiten toteuttaa jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksen vaihtoehtoa vaikkapa jokaisella metsähehtaarilla. Toivotan toimeen tarttuville ajatteluttavia lukuhetkiä ja voimia vaatimaan tilanteen korjaamista ja väärin tuomittujen kunnian palauttamista.

Erkki

                                                                               "Tuomioistuimet eivät nimittäin ole olemassa sen

                                                                               takia, että kansalaiset kävisivät oikeussaleissa      

                                                                    kunnioittamassa tuomareita."

                                                                                                               professori Erkki Aurejärvi, 2013

Mitä turhia - Suomihan on oikeusvaltio!

Kun olen kertonut jollekulle metsänomistajien julmasta kohtelusta metsänkäsittelykiistoissa, olen kohdannut yllättyneitä ilmeitä. Kuulija ei usko kuulemaansa todeksi, sillä hänellä on luja luulo, että Suomi on oikeudenkäytöltään suorastaan mallivaltio maailmassa; oikeusvaltio. Sitä hokemaa he ovat kuulleet toistettavan jo lapsena kotona ja koulussa ja sitten vanhempana median välityksellä. Lähes päivittäin joku toimittaja hokee samaa lorua.

  Toki Suomi täyttää muodollisesti oikeusoppineiden kehittämät kansainväliset vaatimukset kolmiportaisuudesta; ali-, hovi-. ja korkein oikeus sekä tuomareiden nimityskäytännöstä. Korkeapalkkaisia virkoja on siten paljon. Tuomarit nimittävät kavereitaan niihin. Jos joku ulkopuolinen siihen sekaantuu, nousee hurja meteli. Juristit istuvat kaikkien alojen korkeilla palleilla, vaikka heillä ei ole niiden alojen koulutusta. Juristit ja eläkkeellä olevat upseerit kelpaavat yritysten sosiaalipäälliköiksikin ilman mitään sen alan oppisuorituksia. Uskotellaan, että tuomioistuimet ovat riippumattomia. Kukaan ei huomaa kysyä, ovatko tuomiot riippumattomia ja oikeudenmukaisia millään elämän alalla.

Suo, Paavo, kuokka, oja-aura ja kaivinkone

Soiden ojituksella puun kasvatusta ja turpeen nostamista varten on tehty ja tehdään edelleen luvallisesti mittasuhteiltaan ja vaikutuksiltaan valtavaa ympäristöhävitystä, johon viranomaiset jopa kannustavat tukiaisilla ja palkinnoilla. Tuhoa täydennetään avohakkuilla ja maanmuokkauksilla. Soiden laiteilla kangasmaitakin ojitetaan.

  Tuhotöistä ei tehdä edes ympäristöarvioita, vaan touhu on villiä ja vapaata. Useat rantojen asukkaat; mökkiläiset ja vakinaiset, valittavat, että heidän lampensa, järvensä ja merenlahtensa kirkkaat vedet alkoivat samentua ja muuttua ruskeiksi sen jälkeen, kun lähistöllä tehtiin soiden ojituksia. Jopa puro- ja jokivedet ovat liattuja. Ennen ojituksia järvi- ja jokivedet olivat juomakelpoisia.

  Suomessa, runsaiden lampien ja järvien maassa lienee sellaisia asukkaita satoja tuhansia, joiden kotivedet on pilattu valtion johdolla ja verovaroilla. Pilaaminen ei rajoitu avohakkuisiin, soiden ojituksiin ja turpeen nostoon, vaan Talvivaaran esimerkin tavoin maata revitään ja vesiä pilataan myös kaivosteollisuuden massiivisilla, mutta usein epäonnistuneilla hankkeilla. Vähitellen on käynyt ilmeiseksi, että Talvivaaran hankeen tavoite saattoi olla EUlle oman uraanikaivoksen aikaansaaminen.

  Harva suomalainen rohkenee valittaa kotivesiensä pilaamisesta. Ei ole paikkaa, mihin valittaakaan.  Moitteet viranomaisille kaikuvat kuuroille korville korvauksista puhumattakaan. Jos saa kritiikin julki jossakin tiedotusvälineessä, on vaarassa saada viranomaisten vihat päällensä. Rohkealta medialta saattaisi huveta mainostulot.

  Vedet ojitetuilta soilta ja muokatuilta avohakkuualoilta pyrkivät luonnollisesti kulkeutumaan alaspäin. Tällöin ne aina ensin valuvat läheisiin luonnonvesiin ja virtaavat sitten vähitellen lähimeriin asti. Kulkiessaan ne likaavat juoma-, kala- ja talousvedet. Useat taajamat ja kaupungit käyttävät järvivettä taloustarkoituksiin, jopa juotavaksi. Me eteläsuomalaiset nautimme muun muassa soiden ojituksilla ja avohakkuualojen humuksella terästettyä Päijänteen järvivettä. Sitä juotetaan meille suuren tunnelin kautta. Avohakkuulla ja maan muokkauksella hävitetään metsäekosysteemin perustan eli juurisienien (mykorritsojen) elinmahdollisuudet.

  Ojitusten laajuuden ymmärtää, kun ottaa käteensä esimerkiksi maastokartan melkein miltä paikkakunnalta tahansa. Kartta on pahimmillaan lähes täynnä sinistä viivastoa. Se kuvaa suo-ojien valtavaa määrää. Kaikki siniset viivat johtavat läheisiin jokiin, lampiin ja järviin. Joissakin tapauksissa oja päättyy vähän ennen luonnonvettä ikään kuin pidättämään likavettä. Suojavyöhyke on kuitenkin vain näköharha. Toistuvat tulvat pakottavat ojavedet kulkemaan yli ja läpi suojavyöhykkeen. Muutoin ojitus ei tehoaisikaan. Suunnistuskartat paljastavat avoalojen ja taimikoiden suunnattoman laajuuden.

  Monet mökkiläiset ovat kysyneet, mitä voisi tehdä tilanteen korjaamiseksi. Neuvot ovat kovin vähäisiä. Ojitetun suon ja kangasmaan vedet valuvat luonnonvesiin niin kauan kuin suon turpeen ja avoalan humuksen maatuminen eli hajoaminen jatkuu. Hajoamiskaasut karkaavat myös ilmaa pilaamaan ja nopeuttamaan niin sanottua ilmastonmuutosta. Ojavesien allastaminen, patoaminen ja muut temput eivät juuri auta, koska ne eivät pysäytä turpeen hajoamista. Jo Suomessakin voimakkaat ja mihin aikaan tahansa vuodesta toistuvat rankkasateet ja niistä syntyvät tulvat kuljettavat suovedet yli altaiden ja patojen.

  Ainoa tiedossani oleva korjauskeino on orgaanisen aineksen hajoamisen pysäyttäminen. Se tapahtuisi kaikkien ojien tukkimisella eli ojien täyttämisellä turpeella. Kaivinkoneella olisi silloin hyödyllistä tehtävää. Tosin täyttäminen merkitsee täyttöturpeen pöyhimisen seurauksena jonkin aikaa päästöjen lisääntymistä, kunnes kasvillisuus sitoo turpeen ja maatuminen pysähtyy.

  Yli puolet Suomen kymmenen miljoonan hehtaarin soista on jo ojitettu. Tuhoa on täydennetty ja varmistettu kunnostusojituksilla, ojien perkauksilla ja täydennysojituksilla. Idolina on tarina Saarijärven Paavosta, joka hullun lailla kuokki ja lapioi soita pelloksi. Kuokka ja lapio osoittautuivat liian hitaiksi kaivuvälineiksi. Niinpä käyttöön otettiin valtavat oja-aurat ja kaivinkoneet. Tätä maagista touhua ei ole saanut kritisoida eikä pilkata. Sellainen henkilö on leimattu isänmaan viholliseksi, nykyaikana kommunistiksi tai ehkä peräti terroristiksi.

  Alun perin Suomen lipun värit; valkoinen ja sininen perustuivat luontoon. Valkoinen oli puhtaan lumen ja sininen puhtaiden järvien väri. Nykyisin lumi on harmaata muun muassa omien ja Keski-Euroopan hiilivoimaloiden ansiosta. Etelä-Suomessa lumen useina talvina puuttuessa ilmaston pilaamisen vuoksi maa näkyy mustana, ruskeana ja harmaana eikä valkoisena lipun värinä. Järvien, lampien, merenlahtien ja jokien sininen väri on muuttunut likaisen ruskeaksi. Olisikohan aika vaihtaa lipun värit enemmän todellisuutta muistuttaviksi.

  Kun totiset suomalaiset tarttuvat johonkin toimeen, he eivät osaa lopettaa. Niinpä paljon sellaisiakin ravinneköyhiä soita on ojitettu, joissa puiden kasvatus ei ole onnistunut. Vedet on kuitenkin niilläkin ojituksilla onnistuttu pilaamaan. Huomattava osa orgaanisesta aineksesta on kolloidisessa muodossa saostuen vasta kohdatessaan happaman suolaisen meriveden. Painuttuaan pohjaan kuluttamaan syvänteiden veden hapen esimerkiksi merenkäynti nostaa tätä orgaanista mujua toistuvasti pintaan ruokkimaan leväkukintoja.

  Pekka Viherä on perusteellisesti perehtynyt esimerkiksi Suomenlahden saastumiseen. Hän on todennut, että näyttää melkoisen selvältä, että 1960 alkaneet Suomenlahden ongelmat johtuvat yksinomaan Suomen soilta tulleista päästöistä. Mikään muu tapahtuma ei pysty selittämään, minne miljoonia tonneja happea on kadonnut Suomenlahden syvänteistä neljässä eri vaiheessa. Ne voidaan ajallisesti sitoa soiden ojituksiin.

  Kyseessä on varmaan yksi maailman suurimmista ympäristörikoksista. Ketään ei ole siitä syytetty eikä tuomittu tuskin edes moitittu. Pahimpia ojittajia on palkittu kunniamerkeillä, arvonimillä ja Tapion ansiomerkeillä.  Valtiovalta on harhautettu maksamaan tuho veronmaksajilta perityillä tukiaisilla. Massiivista puuhaa on rahoitettu jopa Maailmanpankilta haetulla velkarahalla. Ojitussankareita on ylistetty mediassa. He ovat kilvoitelleet ojakilometreillä, ei puiden kasvulla. Kaverit ylistävät kavereitaan.

  Tätä maan, ilman ja vesien pilaamista on kutsuttu hulluimmillaan metsänparannukseksi ja maanmuokkausta maanparannukseksi. Niihin hukattuja rahoja on kehuttu metsänparannusvaroiksi. Kyse on kuitenkin molemmissa metsän pahennuksesta. Tämä ympäristön pilaaminen pahenee edelleen, sillä ojitettujen soiden turpeen maatuminen eli lahoaminen jatkuu niin kauan kuin sitä riittää; satoja vuosia.

  Maailman mitassa yksi suuri huolen aihe on ikiroudassa olleiden turvemaiden sulaminen, joka on jo alkanut. Samalla tavalla ojituksen kanssa ilmaan vapautuu suunnaton määrä myrkyllisiä kaasuja; hiilidioksidin lisäksi muun muassa metaania, rikkivetyä ja jopa liukoista elohopeaa. Tulevaisuudesta vastuullisessa aidossa oikeusvaltiossa ojitusorganisaatiot, metsäpoliisit ja metsänhoitoyhdistykset olisi pitänyt tuomita ympäristörikoksista; metsäluonnon maan, vesien ja ilman pilaamisesta.

  Nykymuotoista metsäalan koulutusta ei olisi koskaan pitänyt aloittaa eikä virkoja perustaa. Sama ammattikunta, joka on ojitukseen ja avohakkuisiin vihkiytynyt, ei ole kykenevä niiden seurauksia korjaaminen. Se pelkää arvovaltansa menetystä. Sen oma ja opetettu ymmärrys ei ole kovin hääppöinen. Se osaa vain kaivattaa ojia, hakkuuttaa avoaloja, raivauttaa alikasvoksia, mökyttää maan pintaa ja hävittää koivuja ja muita lehtipuita. Niissä puuhissa ei paljon ymmärrystä tarvita.

  Todellisten kokonaisuutta ymmärtävien asiantuntijoiden käyttö poliittisessa päätöksenteossa ei näytä edes mahdolliselta. Tilannetta kuvaa havainnollisesti yliasiamies Pentti K. Vilppulan kokemus jo vuosien takaa. Hän vei kepun ryhmänjohtajalle Matti Ruokolalle professori Matti Leikolan kanssa laatimani kirjeen valtioneuvostolle istutusmäntyjen huonosta laadusta. Ruokola oli vain tokaissut: "No, me tulemme hankkimaan uusia asiantuntijoita".

  Koivut ja muut lehtipuut huolehtivat parhaimmillaan maan kuivatuksesta ilman maan repimistä. Niillä on lisäksi maan elävyyttä parantava vaikutus. Jo nykyisellään luontomatkailun osuus kansantuotteesta on huomattava. Se on yksi voimakkaimmin kasvavista tuotannon aloista. Siksi siihen olisi taloudellisestikin viisasta suhtautua vakavasti. Aidon metsän merkitys tullee myös terveyden lähteenä voimistumaan. Ojitetut suot ja muokatut kankaat eivät täytä luontomatkailun edistämisen eikä terveyden vaalimisen edellytyksiä.

  Poliitikot ovat voimattomia näiden ympäristökatastrofien edessä. He eivät uskalla puuttua niihin. He saisivat silloin virkamiesten ja teollisuuspomojen vihat päälleen. Äänestäjät kaikkoaisivat. Tuskin mitään korjauksia saadaan aikaan, vaan entinen meno jatkuu ja media vaikenee. Muutoin mainostulot hupenevat. Poliitikkojen toimintaa kuvastaa edellä kerrottu yliasiamies Vilppulan tapaus. Aina löytyy sopivia eli mieleisesti toimivia asiantuntijoita; kavereita kavereille!

  "Riippumaton" toimittaja Pekka Myyryläinen totesi joitakin aikoja sitten, että Suomen metsäopit perustuvat olemattomiin tutkimuksiin ja kerättyjen tutkimusaineistojen manipulointiin eli väärentämiseen. Jos metsänomistaja poikkesi normeista, hän joutui käräjille. Oikeudessa tuomareilla oli pelkkä kumileimasimen rooli: he vahvistivat metsäherrojen määräämän tuomion. Suurin osa tuomituista pysyi hiljaa ja häpesi, koska uskoi tehneensä jotain tuomittavaa. Normeista poikkeaminen ei ollut ainoa rike. Paavo Salovainio vastusti julkisesti tilansa ympärillä tapahtuvia Kaukas-yhtiön (nykyisin UPM) maiden lehtipuiden lentomyrkytyksiä. Se oli riittävä syy käydä miehen kimppuun.

  Kun Pekka teki TV2een ohjelman "Oikeusmurhia takametsissä", siitä tehtiin kantelu Julkisen sanan neuvostoon ja hänen erottamistaan vaadittiin. Neuvosto kuitenkin piti ohjelmaa tarpeellisena. Ohjelmassa haastateltu rikosoikeuden professori Terttu Utriainen totesi muun muassa, etteivät metsäoikeudenkäynnit täytä oikeusvaltion periaatteita.