Metsän käsittelymenetelmistä ja niiden hakkuutavoista käydään jatkuvasti kiivasta kiistelyä. Herää kysymys, mikä siihen on syynä. Vastaus näyttää löytyvän ainakin osaksi jatkuvan kasvatuksen virheellisestä määrittelystä. Suomen Metsäyhdistys (SMY) nimittäin määrittelee jatkuvan kasvatuksen nettisanakirjassaan aivan eri tavalla kuin menetelmän kehittäjät ja sitä 40 vuotta tutkineet tiedemiehet.
SMY määrittelee jatkuvan kasvatuksen seuraavasti: Jatkuva kasvatus tarkoittaa metsänkasvatuksen tapaa, jossa metsästä poimitaan puita pienaukko- tai pomintahakkuin. Pienaukkohakkuissa metsään hakataan enintään 0,3 hehtaarin aukkoja, joilta poistetaan kaikki puut. Poimintahakkuissa hakkuualueelta poimitaan suurimmat puut. Jatkuvassa kasvatuksessa metsän on tarkoitus uusiutua luontaisesti, mikä tarkoittaa, että taimet syntyvät luonnollista tietä, eivät kylvämällä tai istuttamalla.
Avohakkuu - oli sen koko millainen tahansa - ei kuitenkaan ole jatkuvaa kasvatusta eikä poimintaa. Siksi pyysimme SMYtä korjaamaan erehdyksensä, mutta mitään korjausta ei ole tehty. Menettely viittaa siihen, että poikkeaminen alkuperäisestä määrittelystä on ollut tarkoituksellista. Siten voidaan leimata jatkuva kasvatus huonoksi vaihtoehdoksi ja jatkaa sen nimissä avohakkuiden tekemistä.
Käytännön metsäorganisaatiot noudattavat tätä SMYn määrittelyä, sillä ne ovat yhdistyksen jäseniä ja rahoittavat sitä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) luulisi kuitenkin entisenä tutkimusorganisaationa noudattavan menetelmän kehittäjien ja sitä yli 40 vuotta tutkineiden alkuperäistä ja aitoa määritelmää. Siten rehdissä tieteen teossa menetellään. Luken tutkijat eivät kuitenkaan noudata ”reilun pelin” sääntöjä. He ovat aktiivisesti unohtaneet kansainväliset tieteen teon ja oman ammattikuntansa eettiset ohjeet.
Luken ja ministeriön virallista ymmärrystä kuvaa Luken tutkijan Sauli Valkosen vuonna 2017 julkaisema pamfletti ”Metsän jatkuvasta kasvatuksesta”. Valkosen määrittely jatkuvasta kasvatuksesta ja muistakin kasvatusmenetelmistä on kuitenkin kovin epämääräinen ja ristiriitainen. Hajanaisesta pamfletista voi koostaa seuraavan selittelyn:
Jatkuva kasvatus on metsänhoitoa ilman avohakkuuta. Eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus on sama kuin jatkuva kasvatus. Poimintahakkuu on metsän eri-ikäiskasvatuksessa käytettävä hakkuumenetelmä. Poimintahakkuussa poistetaan pääasiassa suuria puita. Laissa alle 0,3 hehtaarin kokoisia pienaukkoja pidetään metsän erirakenteiskasvatuksena eli jatkuvana kasvatuksena. Yläharvennusta käytetään vain tasaikäiskasvatuksessa, mutta monesti poimintahakkuun synonyyminä.
Valkosen selityksessä väitetään, että yläharvennusta käytetään vain tasaikäiskasvatuksessa eli jaksollisessa avohakkuukäytännössä, mutta toisessa kohdassa hän kumoaa väitteensä ja kertoo, että yläharvennusta käytetään poimintahakkuun synonyyminä. Poimintahakkuun hän määrittelee erirakenteiskasvatuksen eli jatkuvan kasvatuksen hakkuumenetelmäksi pienaukkojen ohella ja rinnalla.
Lukelaiset ja käytännön organisaatiot luokittelevat jatkuvaksi kasvatukseksi siten myös alle 0.3 hehtaarin avoalat eli vertailevat tutkimuksissaan ja käytännössä pieniä avoaloja suuriin. Jo 0,1 ha on metsässä iso aukko. Toisaalta he myöntävät, että jatkuva kasvatus on metsänhoitoa ilman avohakkuuta. Selittely on pahoin ristiriitaista. He eivät näytä ymmärtävän edes, mitä avohakkuu on. Jatkuvan kasvatuksen hakkuutapoja he eivät näytä lainkaan tietävän.
Jatkuvaa kasvatusta ovat nimen mukaisesti puuston jatkuvasti kasvattaminen eli hakkaamatta jättäminen tai hakkuun siirtäminen sekä kaikki hakkuut, joilla vältetään metsäekosysteemin tuhoaminen pienellä tai laajalla avohakkuulla. Tarkoituksellisesti unohdetaan jatkuvan kasvatuksen edullisin hakkuutapa eli puuston yläharvennus. Niin menetellen lukelaiset ja käytännönorganisaatiot pyrkivät saamaan ennakkoluulojensa mukaisia mieleisiä tutkimustuloksia ja käytännön näyttöjä.
Virheellisellä laskennalla ja simuloinneilla se onnistuukin. Niinpä Hynynen ja Valkonen ovat kertoneet innokkaasti, että jaksollinen kasvatus kasvaisi puuta parikymmentä prosenttia enemmän kuin jatkuva kasvatus. Heidän aineistonsa ja mallituksensa tarkempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että esimerkiksi viljavalla kasvupaikalla jaksollinen puupeltokasvatus kasvaa puuta 6,0 kuutiota hehtaarilla vuodessa, mutta jatkuvan kasvatuksen metsä 0,4 kuutiota enemmän. Hakkuutavan perusteella arvioituna toisenlainen tulos olisikin mahdotonta, sillä pienien puiden alaharvennus ei lisää isojen puiden kasvua. Sen sijaa isojen puiden harvennus nopeuttaa paljon pienempien puiden kehitystä.
Avohakkuukäytännön ammattilaiset kuten teollisuuden metsäjohtaja Karoliina Niemi väittävät, että ruotsalaiset tutkimukset osoittaisivat eron olevan vielä suurempi puupeltokasvatuksen hyväksi. Hän unohtaa, että Ruotsissa on jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksessa mitattu puolta suurempia puuston kasvuja kuin vastaavassa jaksollisen alaharvennuksessa (esimerkiksi Lundqvist ym. 2007). Uusimmat tulokset vahvistavat aiempia mittauksia ja ovat yhdenmukaisia Suomen alkuperäisen tutkijaryhmän kenttäkokeista mitattujen tulosten kanssa.
Aito metsän jatkuvan kasvatuksen hakkuiden määritelmä on lyhyesti kuvattuna seuraava: Jatkuvalla kasvatuksella metsä säilytetään jatkuvasti puustoisena eikä avohakkuuta tehdä. Hakkuita ovat muun muassa yläharvennus, ylispuuhakkuu sekä erirakenteishakkuu. Joitakin isoimpia puita säästetään maiseman, monimuotoisuuden ja puuston rakenteen säilyttämiseksi sekä geenipankiksi ja poronhoitoalueella lisäksi luppopuiksi. Lahopuita ei poisteta eikä maata muokata eikä ojiteta.
SMYn sanakirjassa ja Luken epämääräisessä määrittelyssä suorastaan valehdellaan. Ne kuvaavat jonkinlaisia jaksollisen (avohakkuukäytännön) ja jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksen sekasikiötä. Määrittelyyn vedoten jatkuvan kasvatuksen nimissä voi tehdä vaikkapa avohakkuuta. Opetus ja neuvonta ovat myös täysin hakoteillä. Kyse ei ole erehdyksestä tai väärinymmärtämisestä, sillä niille on lähetetty useita kertoja oikeat tiedot.
Asianmukaisessa ja rehdissä eri menetelmien käytännöissä ja tutkimuksissa käytetään niiden kehittäjien laatimia malleja ja nimiä eikä sekoiteta erilaisia malleja keskenään. Tätä selkeätä periaatetta ei ole noudatettu Suomen virallisessa metsäpolitiikassa. Ministeriö on tässäkin suhteessa laiminlyönyt virka- eli valvontatehtävänsä.
Menetelmiä voidaan toki kehittää useita erilaisia, mutta niille pitäisi kaikissa tapauksissa antaa erilliset nimet kuten tässä tapauksessakin sekä Suomen Metsäyhdistyksen että Luken käyttämille menetelmille, jotka eroavat merkittävästi toisistaankin ja erityisesti aidosta jatkuvasta kasvatuksesta. Niiden nimi voisi olla vaikkapa SMYn tai Luken sekakasvatukset tai avohakkuun peitemenetelmät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti