Avohakkuu vai jatkuva kasvatus

Avohakkuu ei ole ollut lainsäädännöllä pakollista, mutta ammattikunta on laatinut ministeriön hyväksymänä käytännön ohjeet, jotka sitä erikseen mainitsematta antoivat mahdollisuuden pakottaa metsänomistajat avohakkuuseen ja istutukseen. Jos metsänomistaja ei niin tehnyt, hänelle ei annettu muuta vaihtoehtoa. Siksi ei tarvittu erillistä kieltoa jatkuvan kasvatuksen käytölle. Se kiellettiin lain ja asetuksen mielivaltaisella tulkinnalla. Se ei kuulunut sallittuun ja neuvottuun palettiin.

  Jos joku metsänomistaja oli hakannut omatoimisesti puun, jonka kannon läpimitta oli suurempi kuin viereisen pystypuun vastaava läpimitta, se riitti syyksi syyttää metsänsä hävityksestä. Alioikeus saattoi joissakin tapauksissa hylätä syytteen, mutta ylemmät oikeusistuimet tuomitsivat metsäpoliisin vaatimusten mukaisesti hänet oman metsänsä hävittäjäksi. Muut metsänomistajat eivät saatuaan kuulla tuomioista uskaltaneet enää tehdä samaa "rikosta". Kun jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksessa hakataan nimenomaan isoja tukkipuita, menetelmä tuli tällä tavalla käytännössä kielletyksi, vaikka sitä ei lakiin kirjoitettukaan.

  Vuonna 1996 lakia taas hieman muutettiin. Sen mukaan oli teoreettisesti luvallista tehdä poikkeuksellisissa erikoistapauksissa erirakenteismetsän hakkuita ja laatuharvennuksia. Ammattikunta ei niitä kuitenkaan neuvonut metsänomistajille, joten luvallisuus jäi kuolleeksi kirjaimeksi. Vasta vuoden 2014 laissa erirakenteismetsän hakkuut tulivat sallituiksi, tosin vesitetyssä muodossa. Ammattikunta ei ole vieläkään ruvennut aktiivisesti neuvomaan metsänomistajia sellaisiin hakkuisiin, vaan on pikemminkin väittänyt, että niitä voidaan tehdä vain poikkeuskohteissa. Todellisuudessa jatkuvaa kasvatusta voidaan tehdä jokaisella metsähehtaarilla. Pitää vain päättää, että avohakkuuta ei tehdä enää.  

  Tohtori Lauri Vaara on useissa kirjoissa ja artikkeleissa kuvannut näitä asioita (väitöskirjoissaankin). Tohtori Lauri Teivainen toimitti 1990 kirjan "Yksityismetsänomistajan kirja", jossa on myös asiaa sivuavia artikkeleita. Samoin olen käsitellyt aihetta muun muassa kirjoissani "Suomalainen metsäsota…", Into, 2015 ja "Mielivaltaa ja kaverikorruptiota oikeusvaltiossa", 2018.

Jos lakeja oikein tulkitaan, avohakkuu sen sijaan on ollut kielletty aina vuoteen 1967 asti. Vanhassa laissa sanottiin: Metsää älköön hävitettäkö! Avohakkuu on yksiselitteisesti metsän hävitystä. Kaikki määritelmät metsästä kertovat sen olevan kasvupaikan, jossa kasvaa puita. Siitä huolimatta ammattikunta ministeriön johdolla alkoi Harsintajulkilausuman (1948) nojalla tulkita lakia sen laatijan tarkoituksen vastaisesti. Yhteiskunnasta ei löytynyt voimaa lopettaa väärinkäytökset, sillä kaikkea hallitseva selluteollisuus oli menettelyn vaatija.

  Niinpä pitkän ajan toimittiin lain vastaisesti. Ammattikunta ja ministeriö asettuivat lain yläpuolelle. Monelta osin tilanne on edelleen hyvin samankaltainen.