metsän puut ja sienet yhteistyössä

Metsän puut ja sienet yhteistyössä/EL-18

Aidon metsän maassa on monimuotoista ja monenlaista elämää. Elämä rakentuu yhteistyön varaan. Metsän puut eivät voisi elää, elleivät ne toimisi yhteistyössä sienien kanssa. Näitä sieniä kutsutaan mykorritsa-  eli juurisieniksi. Niitä ovat muun muassa ruokasieninä  tutut tatit, haperot ja rouskut. Seitikitkin kuuluvat juurisienien joukkoon. Sienirihmat kasvavat juurten kärkien ympärille. Toiset kasvavat juuren soluväleihin, toiset solujen sisälle ja kolmannet sekä solujen väliin että soluihin.

Sienirihmat ottavat maasta ravinteita ja vettä puille ja saavat vastavuoroisesti puulta 

yhteyttämistuotteita. Sienirihmastot ovat yhteydessä toisiinsa ja muodostavat mahtavan verkoston maahan. 

Useimmiten rihmat ovat ruskean eri sävyisiä, mutta löytyy keltaisia, valkoisia ja mustiakin.

Kanadalainen metsäekologian professori Susanne Simard on kolmenkymmenen vuoden ajan tutkinut muun muassa Douglaskuusen ja paperikoivun juurisieniyhteyksiä. Hän on mitannut niiden vuorovaikutuksia käyttämällä dna- tekniikkaa ja hiilen isotooppeja.

Kuusi on välittänyt juurisienien avulla keväisin ja syksyisin ravinteita ja vettä koivulle ja koivu vuorostaan kesällä täyden lehden aikaan on maksanut "velkansa". Isot "äitipuut" ruokkivat pieniä taimia ja kuolevat puut luovuttavat "eväänsä" eläville puille. Sienirihmojen kautta puut kommunikoivat keskenään ja varoittavat toisiaan tuholaisista. Siten maan kautta yksittäisten puiden vaikutusalue ulottuu useiden kymmenien metrien etäisyydelle itse rungosta.  Samalla tavoin monet muut lajit, kuten pensaat ja varvut toimivat. Siten muodostuu aidossa metsässä maaekosysteemin hieno vuorovaikutus- ja yhteistyöverkosto.

Jos maaekosysteemi rikotaan avohakkuulla ja maan muokkauksella, mykorritsasienien toimintaedellytykset häviävät ja niiden tilan valloittavat lahottajasienet ja muut hajottajaeliöt, jotka kiihtyneen toimintansa seurauksena vapauttavat Ilmaan suuria määriä hiiltä. Auringon paahde kiihdyttää orgaanisen aineksen hajoamista. Maaekosysteemissä on keskimäärin kaksinkertainen määrä hiiltä verrattuna varttuneeseen puustoon. Avohakkuun jälkeinen istutustaimikko ei ehdi ennen seuraavaa avohakkuuta sitoa sellaista määrää hiiltä, joten avohakkuu ja maanmuokkaus ovat huomattavia hiilen luovuttajia nopeuttaen ilmastonmuutosta.

Jos sen sijan metsän hakkuu tehdään jatkuvalla kasvatuksella eli esimerkiksi isojen puiden yläharvennuksella tai ylispuuhakkuulla, maaekosysteemi säilyy jokseenkin ehjänä ja metsä jatkuvasti puustoisena. Siten menetellen voidaan kasvattaa metsän hiilivarastoa niin maaperässä kuin puustossakin ja hillitä ilmastonmuutosta.

Mykorritsasienet ovat herkkiä runsaalle typelle. Niinpä typpilannoitus  ja saasteina levittyvä typpi häiritsevät niiden ja samalla puiden toimintaa. Syksyisin sienet työntävät itiöemät eli lakit maan pinnalle. Monet niistä ovat sopivaa ravintoa eläimille ja ihmisille.

Prosessin tarkoituksena on poistaa maasta typpiyhdisteitä, jotta puut ehtivät talveentua eli valmistautua ajoissa talven tuloon.. Elleivät sienet siirtäisi ylimääräistä  typpeä itiöemiin juurten tavoittamattomiin, puiden talveentuminen häiriintyisi ja ne altistuisivat monille tuhotekijöille. Syömättä jääneet itiöemät maatuvat talven aikana ja typpivarasto vapautuu puiden käyttöön juuri sopivasti keväällä uuden kasvun tarvitessa runsaasti typpeä.