Muuttuiko mikään?

Metsälakia muutettiin viimeksi viitisen vuotta sitten. Aiemmat muutokset olivat lähinnä kosmeettisia. Uusi laki astui voimaan vuoden 2014 alusta. Ensin vaikutti siltä, että alan ministeriössä ja yleensä puupelto-organisaatioissa olisi tapahtunut merkittävää viisastumista. Laissa ei enää kielletä täysin jatkuvan kasvatuksen käyttöä. Se sallitaan, tosin vesitetyssä muodossa.

Muutoksessa oli kuitenkin "sisäpiiritietojen" mukaan kyse vain siitä, että puupelto- ja sellumafian oli pakko jotain tehdä. Huomattava osa, arviolta lähes joka kymmenes metsänomistaja, näytti jättävän metsänsä hakkuiden ulkopuolelle, koska heille sallittiin käsittelyksi vain puupeltojen perustaminen istutuksilla, alaharvennuksilla ja avohakkuilla. Selluteollisuuskin vaati yllättäen lain määräyksiä kevennettävän.

Ministeriöllä ei ollut uskallusta kansalaisten vastustuksen vuoksi vaatia pakkoavohakkuita. Sellaisiakin oli toki esitetty jopa tutkimuksen puolelta (muiden muassa Jari Parviainen). Ylijohtaja Pohtila vaati vanhoja puustoja verotettavan voimakkaasti. Myöskään rohkeutta ei löytynyt vaatia runsaasti puuta kasvavien suojelualueiden pakkohakkuita. Sellaistakin oli joidenkin poliitikkojen (esimerkiksi Paavo Väyrynen) taholta esitetty. Varmaan samanlaisia vaatimuksia tullaan työllisyyden ja muiden tekosyiden varjolla kuulemaan yhä voimakkaampina vastakin.

Ministeriön todellista asennetta ja ymmärrystä kuvasi havainnollisesti korkeapalkkaisen virkanaisen kirjoitus Metsälehdessä. Hän (Liisa Saarenmaa, 2010) pelotteli metsänomistajia ja päättäjiä, että Suomen metsätalous romahtaa, jos jatkuvaa kasvatusta ruvetaan käyttämään laajassa mitassa. Samaa kansanedustaja Timo Heinonen toisteli ympäristövaliokunnassa. Se ennuste toteutunee kuitenkin vain puupeltokasvatuksen seurauksena. Toinen ministeriön virkanainen (Marja Kokkonen) jatkoi samaan tyyliin metsävaleiden kirjoittamista ministeriön ajankohtaisblogissa (21. 05. -18).

 Kävin kesäkuussa 2018 pienen ryhmän mukana vierailemassa Metsähallituksen Tikkurilan toimipisteessä. Ehdotin, että metsähallituksen kannattaisi luopua oma-aloitteisesti avohakkuista. Kansalaisten suuren sympatian lisäksi taloustulos kohenisi ja ympäristön tilan huononeminen loppuisi. Pääjohtaja alkoi luetella kaikenlaisia tuttuja metsävaleita ja verukkeita. Hän vähätteli avohakkuiden määrää, johon totesin, ettei lopettamisella olisi siten suurta vaikutusta Metsähallituksen toimintaan. Metsäammattilaisia ei pitäisi päästää päättämään metsien ja muun ympäristön käsittelystä ja käytöstä.

Hallitseva mafia edellytti, että muutosten tulee olla vain näennäisiä eli lähinnä nimellisiä. Jatkuvan kasvatuksen osittainen vapauttaminen pitää eliminoida vahvalla vastapropagandalla ja selittämällä, ettei sitä voida tehdä kuin harvoissa poikkeuskohteissa. Samalla mafia edellytti, että kaikki metsät oli vapautettava avohakkuulla hakattaviksi. Näin täytyi saada menetellä nuorissa räkämänniköissäkin. Nuoret jotenkin onnistuneet istutuspuustot kasvavat joitakin vuosikymmeniä ripeästi. Niinpä niistä saataisiin halpaa sellua nopeasti, vähän niin kuin eukalyptuspuupelloista kehitysmaissa. Samalla tilastot osoittaisivat metsiä hoidetun erinomaisesti, koska hötöpuun kasvuluvut ovat hetkellisesti suuria.

Mafian arvio oli oikea. Niin näyttää tapahtuvan. Pohjois-Suomessa jo avohakataan Osaran aukeiden nuoria räkämänniköitä. Muutoin halpaa raaka-ainetta ei riittäisi kasvavalle bulkkiteollisuudelle. Se on tavatonta tuhlausta. Kaikki hulluudet valehdellaan kuten tähänkin asti, että isänmaan etu vaatii niin menettelemään. Yhtä teollisuuden alaa ei pitäisi päästää niin dominoivaan asemaan, että se voi määrätä kulloinkin, mitä saa tehdä.

Tutkijaryhmäni ansioksi näyttää siten jäävän lähinnä se, että kehitimme korkealla tieteellisellä tasolla taloudellisesti ja ympäristön kannalta toimivan luonnonmukaisen vaihtoehdon, joka toimii globaalisesti. Sama malli toimii muissakin ekosysteemeissä. Jo pelkästään se on hyvin tärkeä saavutus. Onnistuimme saamaan tiedon siitä julkiseksi. Jos joku viisas metsänomistaja ymmärtää etunsa, hän voi ottaa tämän jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksen  käyttöön saaden itselleen ja ympäristölleen suuria etuja.